15 heinäkuun, 2014

Rakkauden kiemuroita ja romurautaa

Evijärven Harrastajateatterin näytelmäksi oli tänä vuonna valikoitunut Mauri Tapion näytelmä Rakkautta ja romurautaa. Nimensä mukaisesti

Helle suosii sinileväkukintoja

Suomen ylle rantautunut korkeapaine hellejaksoineen on lisännyt sinilevähavaintoja Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen alueella. Viime viikolla eli viikolla

Kujala ehdolla eduskuntavaaliehdokkaaksi

Lappajärveläinen Sari Kujala on asetettu ehdolle Suomen Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin jäsenäänestykseen. Piiri valitsee jäsenäänestyksen perusteella

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.