Varhaisimmat koulumuistoni ovat Lappajärven kirkonkylän Kivikoulusta. Kävin siellä kolme ensimmäistä luokkaa. Nykyään rakennuksen omistaa Lappajärven Rauhanyhdistys.
Jos tarkkoja ollaan, aivan ensimmäiseksi osallistuin satunnaisesti pikkukouluun kärnäläisten kanssa.
Siihen aikaan äitini opetti Kärnän koulussa. Hän otti yhdeksi päiväksi viikossa alueen kuusivuotiaita oppimaan aakkosia ja muita alkeita. Olivat sitten valmiimpia kouluelämään, kun oppivelvollisuus seuraavana syksynä alkoi.
Pikkukoulu oli oman aikansa epävirallista esiopetusta, eli kävimme 0-luokkaa ennen kuin sellaisesta edes tiedettiinkään.
Keväällä 2005 veisattiin Suvivirttä viimeisen kerran Kärnän koulun kevätjuhlassa. Se oli viimeinen kevät myös Tarvolan ja Ylipään kouluille järven länsirannalla sekä Kuoppalan koululle itärannalla.
Kunnan luottamushenkilöt todennäköisesti ajattelivat, että parempi kertarutina kuin ainainen kitinä. Syyt pienkoulujen lakkauttamisiin olivat taloudessa, oppilasmäärissä ja autokuljetusten kehittymisessä.
Silti kyläläisille pitää suoda pitkä suruaika. Esimerkiksi kärnäläiset ehtivät käydä koulua omalla saarellaan 84 vuoden ajan.
Kärnän koulu oli vuosikymmeniä tukikohta kyläläisten harrastustoiminnalle. Tiloja käyttivät kunnan ohella maamiesseura ja maatalousnaiset, metsästysseura, 4H-yhdistys, kansalaisopisto, evankelis-luterilainen seurakunta ja niin edelleen.
Koulun kuusi- ja kevätjuhlat yhdistivät koko kylää. Eivät yhdistä enää. Laiha lohtu kärnäläisille lienee se, että heillä on paljon kohtalontovereita.
Varttuneet lappajärveläiset muistanevat Kuoppalan, Kärnän, Tarvolan ja Ylipään koulujen lisäksi esimerkiksi Lammin, Mattilan, Ollin ja Sepän koulut.
Vielä enemmän kohtalontovereita löytyy muualta Suomesta. Kunnille maksettu pienkoululisä poistettiin vuonna 2006. Poliittista valtaa silloin käytti pääministeri Matti Vanhasen (kesk) johtama punamultahallitus.
Samana vuonna lakkautettiin ennätykselliset 186 perusasteen koulua. Sen jälkeen lakkautustahti on ollut noin sata koulua vuodessa.
Onneksi jäljelle on jäänyt hajanaisia muistoja luokkatovereista, opettajista ja koulurakennuksista. Se riittää. Nyt on nyt.
