Vaaleja kohti

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Järviseudun Sanomat järjesti maanantai-iltana vaalikeskustelun. Harmitti, kun en työkiireiden vuoksi ehtinyt paikalle. Onneksi tuolta viereiseltä sivulta löytyy kattava juttu tilaisuudesta.
Vaalikeskustelua käydään myös lehden sisäsivuilla. Siellä on Vaaleja kohti -vinjetin alla jo muutaman viikon ajan julkaistu eduskuntavaaleihin liittyviä kirjoituksia. Ne voivat olla kansanedustajaehdokkailta tai heidän tukijoiltaan, mutta myös muilta vaalidebattiin osallistuvilta.
Minä en ääripuolueettomana osallistu vaalikeskusteluihin. Arvostan kuitenkin kansanvaltaa niin paljon, että äänioikeuden saatuani olen joka kerta äänestänyt eduskunta- ja kuntavaaleissa. Se, olenko aina äänestänyt ihmistä vai esimerkiksi sarjakuvahahmoa, jää vaalisalaisuuden suojaan.
Ennen vanhaan kansanedustajat pyrkivät lobbaamaan hallintovirkamiehiä, joskus ehkä onnistuivatkin siltarumpupolitikoinnissa. Se ei tietenkään ollut tyylikästä, kun ottaa huomioon valtiovallan kolmijaon lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan.
On vaikea sanoa, minkä verran yksittäinen kansanedustaja pystyy nykyään ajamaan asioita. Itse asiassa tuntuu siltä, ettei edes ministeri pysty vaikuttamaan oman hallinnonalansa ulkopuolisiin asioihin.
Mutta mikään puolue ei saa ministerin pestiä, jollei sillä ole riittävästi kansanedustajia. Poliittista valtaa ei ole ilman yhteistyötä ja liittoutumista. Puolueen eduskuntaryhmän koko kertoo, paljonko sillä on pelimerkkejä hallitusneuvotteluissa.
Mitkä olivat neljä vuotta sitten suosituimmat puolueet tällä alueella?
Alajärvellä keskusta hankki 39 prosenttia äänistä ja perussuomalaiset 33 prosenttia.
Evijärvellä keskusta oli ykkönen 52 prosentilla ja perussuomalaiset kakkonen 22 prosentilla.
Kauhavalla keskusta keräsi äänistä 40 prosenttia. Sekä kokoomus että perussuomalaiset olivat 21 prosentissa.
Lappajärvellä keskusta vei 43 prosenttia äänistä ja perussuomalaiset 24 prosenttia.
Vimpelissä perussuomalaiset otti 49 prosenttia äänistä ja keskusta 26 prosenttia.
Huhtikuussa 2011 täällä pitkälti äänestettiin niitä kahta puoluetta, jotka päätyivät oppositioon. Ääripuolueettomana en lähde ennustelemaan, miten käy tänä vuonna. Ehkä veteliläisittäin voisi todeta, että “niin on hyvä kuin käy”.

Mainos

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.