Yhteistyöllä valoa ladulle

Vaikka lumi on vähissä, valoa lappajärveläisille hiihtäjille olisi tarjolla. Yrittäjien ja kunnan yhteisessä projektissa Hernesniemen hiihtoladulle rakennettiin lisää valaistusta 1,4 kilometriä.

Lappajärven Yrittäjien puolelta puuhamiehinä olivat muiden muassa Kari Viita-aho ja Aulis Latvala. Kumpikin kuuluu yrittäjien hallitukseen ja Viita-aho toimi vuodenvaihteeseen asti puheenjohtajana.

–Yrittäjät ehdotti valaistusprojektia jo muutama vuosi sitten, mutta siinä vaiheessa kunnalta ei löytynyt rahaa, sanoo Viita-aho.

Viime vuonna 30 000 euron hanke käynnistyi uudelleen. Kunta ilmoitti maksavansa toisen puolen, jos yrittäjät keräävät 15 000 euroa.

Lue lisää Järviseudun Sanomien numerosta 11/2015.

Hernesniemen valaistu latu on merkitty karttaan punaisella. Idän puolelta kaksi sakaraa eli noin kolmasosa valaistuksesta toteutui tänä talvena yrittäjien ja kunnan yhteisprojektina. Kartta: Lappajärven kunta

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.