Lukijan mielipideartikkeli:

Tuontienergialle stoppi

Suomessa käytettävän energian arvo on vuositasolla 13 miljardia euroa. Siitä tuonnin osuus on yli puolet. Energiaa tuodaan öljynä, kivihiilenä, maakaasuna ja sähkönä.
Kuitenkin on niin, että energiaomavaraisuuttaan lisäämällä Suomi voisi kääntää kauppataseessaan olevan yli miljardin euron alijäämän reilusti plussalle. Samalla hypättäisiin pitkälle kohti tärkeää tavoitetta, hiilineutraalia Suomea.
Suuri osa öljystä ja maakaasu ovat korvattavissa biopolttoaineilla. Kivihiilen käytöstä voitaisiin luopua kokonaan. Se on mahdollista korvata kotimaisella, uusiutuvalla metsähakkeella.
Kuitenkin Kataisen hallituksen välinpitämättömyyden vuoksi kivihiilestä on tullut lämpö- ja voimalaitoksille haketta ja turvetta halvempi polttoaine. Kivihiili on fossiilinen, uusiutumaton luonnonvara, joka lisä kasvihuonekaasupäästöjä. Tämän toki tietää hallituskin.
Puuta voidaan nyt polttaa, koska metsäteollisuus ei käytä sitä enää entisten aikojen malliin. Silti metsäteollisuus haluaa heikentää metsähakkeen energiatukea, ja tämän tahtotilan mukaan myös hallitus on toiminut.
Haja-asutusalueilla öljy- ja sähkölämmitys on korvattavissa lämpöpumpuilla, maatilojen rakennukset kannattaa lämmittää tilan lämpökeskuksella hakkeella ja turpeella. Alueille, joille ei kannata vetää linjaa kaukolämpölaitokselta, voidaan rakentaa pieniä, paikallisia, kotimaisella polttoaineella toimivia lämpökeskuksia vaikka lämpöyrittäjyyteen tukeutuen.
Taajamissa edullisin lämmitysmuoto on joko kaukolämpö tai lämpöpumppu. Varaavaan sähkölämmitykseen verrattuna maalämpöpumpulla tuotettu lämmitys ja lämpimän käyttöveden kustannus jää kolmannekseen.
Kotimaisen energian käyttö synnyttää uutta, vielä tekemätöntä työtä ja luo lisää työpaikkoja omalle alueelle. Kotimaisten energiamuotojen suosiminen synnyttää uutta yritystoimintaa ja parantaa ympäristömme tilaa. Samalla se korjaa miinuksella roikkuvan kauppataseen plussan puolelle.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.