Lukijan mielipideartikkeli:

Nuorisotakuuta jatkettava – tulokset puhuvat puolestaan

Kun kansainvälisessä taloudessa menee heikosti eikä työpaikkoja ole kaikille, nuorten pääseminen työelämään on vaikeutunut entisestään. Vaikea taloustilanne on vaatinut nuorten palveluiden parantamista, jonka takia me sosialidemokraatit nostimme nuorisotakuun hallitusohjelmaan.
Nuorisotakuu on edistänyt yritysten, kuntien, oppilaitosten ja valtion TE-toimijoiden yhteistyötä nuorten tukemiseksi. Nuorten työttömyys on saatu pidettyä melko lyhytkestoisena, mistä esimerkkinä on se, että Suomessa on EU-maista vähiten pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Samoin niin sanottujen kadonneiden nuorten määrä on vähentynyt, kun TE-palveluiden piirissä olevien nuorten määrät ovat nousseet selkeästi. Tämän lisäksi nuorisotakuun voimaantulon jälkeen nuoret eivät enää ole niin herkästi lopettaneet työnhakua.
Koulutustakuun ansiosta yhä useampi nuori on siirtynyt eteenpäin peruskoulusta. Myös nuorten aikuisten osaamisohjelma on lähtenyt hyvin käyntiin: oppilaitosmuotoiselle koulutukselle asetetut määrälliset tavoitteet on saavutettu. Ammatillista kuntoutusta saaneiden nuorten määrä on kasvanut, kun nuorten ammatillisen kuntoutuksen kriteereitä lievennettiin.
Nuorisotakuun tuoman lisärahoituksen myötä etsivää nuorisotyötä tehdään nyt kaikkialla Suomessa, ja sen tavoittamien nuorten määrä on kasvanut. Työpajatoimintaan osallistuneiden alle 29-vuotiaiden määrä on tasaisessa kasvussa
Hyvien tulosten vuoksi on selvää, että nuorisotakuuta on syytä jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella. Uusi sosiaalihuoltolaki tuo vuoden 2015 aikana parannuksia nuorten sosiaalipalveluihin. Lisäksi on panostettava matalan kynnyksen henkilökohtaisiin palveluihin. Työtä on jatkettava myös sen puolesta, että kaikki koulutuspaikan saaneet läpäisevät koulutuksen. Nuorisotakuun ansiosta Suomesta on tullut nuorten aseman parantamisen mallimaa: se toimii esimerkkinä EU-maille, jotka luovat parhaillaan omia mallejaan. Nuorten tukemisessa tarvitaan kaikkien panosta.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Pohjanmaan Kristillisdemokraattien naisjärjestö vetoaa lapsen oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Kallisarvoinen lapsi

Lasten hätä ja nuorten ahdistus täytyy ottaa nyt todesta. Meillä on faktatietoa siitä, miten terveyden

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.