Työn arvo ja arvostus

Henkilön työtä arvostetaan paljolti sen mukaan, missä tehtävässä hän on ja paljonko siitä maksetaan.
Aina ei oteta huomioon, mitä tulosta hän tekee, vaikka siitä paljon puhutaankin.
Parinsadan satamatyöläisen työtaistelun sanotaan nopeasti tuottaneen miljoonien eurojen tappiot  kansantaloudelle, kun vienti ei vetänyt.Ottamatta kantaa työtaisteluun heidän työnsä tuon laskelman mukaan on erittäin tuottavaa hyvinvointimme kannalta. Entä, jos suuryrityksen johtajan esitys yrityskaupasta johtaa miljoonien eurojen tappioon ja satoihin työttömiin, ja hänelle maksetaan esimerkiksi osinkoja entiseen tapaan, ”jotta kannustetaan häntä nostamaan yritys uuteen nousuun ja koska ilman niitä ei saada huippujohtajaa”? Perusteeksi sanotaan myös vastuu, mutta mistä hän ihan oikeasti on nyt vastannut? Häntä palkittiin, mutta ei hänen työnsä tuottavaa ollut. Näitä tapauksia löytyy.
Kun esitettiin suuria voittoja tehneiden yritysten liittymistä yhteiskuntasopimukseen ja kohtuullista joustoa, vastaus oli, etteivät ne kuulu sen piiriin. Eivätkö ne kuulu yhteiskuntaankaan paitsi, jos ne haluavat veronmaksajien tukea esimerkiksi omille verohelpotuksilleen tai liikenteen parantamiseen?
Meitä tavallisia kansalaisia tarvitaan, kun rakennetaan taloja, loistoristeilijöitä, kaupunkeja, tehdään palvelu- ja hoitotyötä. Monet joutuvat kilpailemaan työpaikan saamisestakin niin sanotun halpatyövoiman kanssa turvanaan lähinnä työttömyyspäiväraha, jonka saamisaikaa on haluttu lyhentää ja nostaa edelleen eläkeikää, mikä vaikeilla työttömyysaloilla eläkekertymän kannalta on tosi vaikea asia.
Kansantaloudessa säästöt uhkaavat nytkin painottua liikaa tavallisiin palkansaajiin ja eläkeläisiin.
Tarvitaan enemmän toimenpiteitä harmaan talouden, alipalkkauksen ja jopa lain salliman veronkierron poistamiseksi.
Kansalaisten on helpompi hyväksyä säästötoimet, jos ne kohdennetaan mahdollisimman tasapuolisesti maksukyvyn mukaan ilman vapaamatkustajia.