Olin ostanut lintupöntön ja laittanut sen korkealle puuhun, ainakin omasta mielestäni riittävän korkealle. Kevään kulussa pöntöllä kävi monta lintuparia katsastamassa pöntön tilaavuutta, sekä sen sijaintia.
Ensimmäiseksi ehätti paikalle sinitinttipari, sen jälkeen kävi talitinttipariskunta. Heidän välillään käytiin sanasotaa ajoittain aika kiivaaseenkin tahtiin. Lopputulos jäi kyllä minulta hämärän peittoon, kumpi sodan voitti.Kevään edetessä tuli Afrikan eteläkärjestä saakka kirjosieppo lähistölle laulamaan, ”tule, tule kultani”. Esitteli siinä samalla rouvalleen pöntön erinomaisuutta. Laskeskelin, että tintit eivät taida ollakaan pesästä kiinnostuneita, kun ovat sen kirjosiepolle jättäneet. Mielenkiintoista, ajattelin, kuka noista lintupareista pesän todellisuudessa pönttöön sitten tekeekään. Koitin olla häiritsemättä kenenkään pesimispuuhia.
Seuraavalla kerralla tullessani paikalle näytti siltä, että sovinto oli saavutettu, kun pesään kannettiin nokassa jo petivaatteita.
Keitä he olivat, sitä en ehtinyt havaita.
Olin viikon poissa paikalta ja tikka oli tehnyt sillä aikana pahojaan. Pöntön etuseinään oli ilmestynyt ammottavan iso reikä. Sieltä kurkisteli pesän tekoon käytettyjä heiniä ja muita pehmikkeitä. Ajattelin, että korjaan sen vielä, mutta kiireessä sekin jäi.
Olin varma, että kaikki mainitsemani linnut olisivat pesän jättäneet. Kukaan ei tuossa pöntössä enää tänä kesänä pesisi.
Hiljaisuus pöntön ympärillä oli lohduttoman tuntuista.
Lakkasin seuraamasta pöntön pysähtynyttä kohtaloa ja keskityin muihin hommiini.
Sitten tapahtui jotain odottamatonta.
Olin peruuttanut autoni aivan pesäpönttöpuun alle ja nousin autosta. Tuolloin linnun nokka ja pää ilmestyi pöntön aukkoon ja ehdin jopa tunnistaa niiden kuuluvan talitiaiselle. Saman tien pää kuitenkin hävisi pönttöön. Lintu ilmeisesti jatkoi hautomispuuhiaan.
Tintti tarkisti tilanteen ja kun totesi minun tulleen paikalle, se ilmeisesti ajatteli mielessään: ”Ai, tuoko se vain on.”
