Toukokuussa se ärsyttää. Tuskin on päästy vapun yli, kun radiot alkavat soittaa Mamban iänikuista renkutusta. Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä…
Mutta kun kesä etenee, kappale alkaa tuntua koko ajan siedettävämmältä. Ja lopulta jopa lohdulliselta.
Tänä vuonna Mamban vakuutteluita tekee mieli kuunnella jo heinäkuussa. Eikä ihme, sillä helteistä ei ole ollut tänä kesänä juuri tietoakaan.
Kun kesäsäät ottavat ja pettävät, tekisi mieli vetää lattialla itkupotkuraivarit. Vähintään voin natista asiasta kaverille. Tai valittaa paikallislehden palstalla.
Samalla tulee käytyä kauhuissaan läpi listaa, jonka olen laatinut itselleni kesän kynnyksellä. Kun Suomen suvi on lyhyt, niin pakkohan sitä on kirjata kesälleen tavoitteet, ettei vain mikään oleellinen jää kokematta.
Oma listani näytti kesän alussa suurin piirtein tältä:
Mökkeile, ota aurinkoa, ui ja sauno.
Tee kesälomamatka, mieluiten pari–kolme eri reissua. Matkusta sekä lähelle että kauas, ehkä jopa ulkomaille.
Sukuloi. Tapaa vanhoja opiskelukavereita.
Kuluta kulttuuria. Käy festareilla, konserteissa, näyttelyissä ja teatterissa. Lue talven aikana kertyneet kirjapinot.
Kokkaa kesäherkkuja satokauden tuotteista. Grillaa. Pakkaa piknik-eväät koriin ja lähde ulos.
Poimi kesäkukkia ja tee niistä kotona maljakoihin viehkoja asetelmia.
Muista kävellä ruohikolla avojaloin ja syödä riittävästi mansikoita ja jätskiä. Nauti.
Ja ennen kuin huomaankaan, kesästä on tullut pelkkää suoritusta suorituksen perään. Kesän alussa sitä ajattelee, että juuri tästä kesästä tulee paras kesä ikinä – kunhan vain teen nämä ja nuo asiat. Vähemmästäkin sitä iskee stressi.
Ja kun näin heinäkuun loppupuoliskolla huomaa, että yli puolet listan asioista ovat vieläkin toteuttamatta, kesä on epäonnistunut. Ei tästä enää mitään tule.
Siskoni muksut olivat viime viikolla ensimmäisellä kahdenkeskisellä lomallaan Evijärven-mummulassa. Vaikka kaikkia osapuolia jännitti, vierailu sujui mainiosti. Jopa niin hyvin, ettei kaksikko olisi millään malttanut lähteä kotiin.
Lapset vaikuttivat sen verran tyytyväisiltä, että pakkohan heitä oli haastatella. Mikä oli onnistuneen kesäloman salaisuus?
Parasta olivat kuulemma onkireissut, vaikka saaliiksi tuli vain pari hassua sinttiä. Kaiken kruunasivat tietysti retkillä juodut pillimehut.
Olin siskon jälkikasvulle salaa kateellinen. Lapset tuntuvat ottavan kesän huomattavasti lunkimmin kuin aikuiset. He eivät suorita, vaan ovat ja tekevät. Ja nauttivat. Niin yksinkertaista, mutta silti niin vaikeaa.
Pitäisiköhän tädinkin yrittää ottaa mallia? Mutta varovasti, ettei vain luiskahda taas suorittamiseksi.
