Lukijan mielipideartikkeli:

Veikko Savela tuki Kekkosen politiikkaa

Muutamat maalisliittolaiset kansanedustajat rupesivat pohtimaan Fagerholmin ulkopolitiikassa epäonnistuneen nk. yöpakkashallituksen (1958–1959) jälkeen silloin tällöin ajankohtaisia kysymyksistä. Mukana olivat Esa Niemelä, Olavi Lahtela, Veikko Svinhufvud, Arvo Pentti, Veikko Savela ja eduskuntaryhmän sihteeri Jouko Loikkanen. Presidentin pojan Matti Kekkosen mukanaolo varmisti toverusten suorat yhteydet presidenttiin. Myöhemmin puolueen k-linjan on katsottu saaneen alkunsa keskusteluryhmän palavereista. Loikkanen määritteli k-linjalaiset Kekkosen politiikan kannattajiksi. Pääjohtaja Loikkanen otti Savelaan yhteyden vielä työuransa kalkkiviivoilla ollessaan kuntavierailulla Lappajärvellä.
Lappajärveläinen Veikko Savela (k. 16.7.2015) sai Karjalaisen hallituksen ministerinä kunnian allekirjoittaa 27.9.1962 Saimaan kanavan vuokrasopimuksen. Hän ja neuvosto-osapuoli Bakajev korostivat maljapuheissaan vuokrasopimuksen olleen mahdollista maiden välisten luottamuksellisten suhteiden vuoksi. Sitähän se todella olikin, kun Neuvostoliitto ensimmäisen (ja viimeisen) kerran suostui pienen piirun verran joustamaan sodan jälkeen syntyneistä rajoistaan. Kuitenkin Neuvostoliitto piti tärkeänä, ettei sen suvereniteettia loukattu millään tavalla vuokra-alueella eikä annettaisi kuvaa sen kuulumisesta Suomelle. Savela muisteli vielä 2011 Kekkosen vastustajien hapanta suhtautumista vuokrasopimukseen ja Moskovassa ihmetellyn sitä, miksi suomalaiset ensin halusivat kanavan käyttöönsä ja sen saatuaan kiistelivät asiasta! Kekkonen oli kokenut kritiikin kiusalliseksi. Tosiasiassa kanavan vuokraamista vastustaneet pistelivät Kekkosta naskalilla takamukseen eivätkä hyväksyneet Paasikiven-Kekkosen linjaa.
Saksan raunioille syntyi länsiliittoutuneiden valvontavyöhykkeestä BRD eli Saksan liittotasavalta ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä DDR eli Saksan demokraattinen tasavalta. Lännessä pidettiin DDR:ää häirikkövaltiona eikä se saanut sieltä tunnustusta. Suomi joutui ulkopolitiikassaan tasapainoilemaan kahden Saksan kanssa niin, ettei se loukkaisi kumpaakaan. Suomi-DDR-seura perustettiin vaalimaan maiden välejä ja DDR:ssä vastaavasti DDR-Suomi-seura.
Veikko Savela oli Suomi-DDR-seuran puheenjohtaja 1968–1988. Sen tiedotuslehti 2/1989 luonnehti: ”Puheenjohtaja Veikko Savela on ollut kuin seura itse ja seura kuin Veikko Savela”. Seuran jäsenmäärä ei noussut kovin suureksi. Etelä-Pohjanmaalla oli vain Järviseudun osasto. Seuran vuosikokouksessa 1969 ihmeteltiin kansanedustajien runsautta sen hallituksessa. Siihen Savela oli todennut Saksan kysymyksen olevan poliittinen ja seuran toimivan sen mukaisesti. Seuran piirissä perustettiin 1970 DDR:n tunnustamiskomitea monien muiden maiden tapaan. Kekkosen ja Suomen ratkaisu oli molempien Saksojen tunnustaminen 21.12.1972. Veikko Savela oli Suomi-DDR-seuran puheenjohtajana presidentti Kekkosen politiikan vahva takuumies.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Pohjanmaan Kristillisdemokraattien naisjärjestö vetoaa lapsen oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Kallisarvoinen lapsi

Lasten hätä ja nuorten ahdistus täytyy ottaa nyt todesta. Meillä on faktatietoa siitä, miten terveyden

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Pohjanmaan Kristillisdemokraattien naisjärjestö vetoaa lapsen oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Kallisarvoinen lapsi

Lasten hätä ja nuorten ahdistus täytyy ottaa nyt todesta. Meillä on faktatietoa siitä, miten terveyden

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.