Lukijan mielipideartikkeli:

Huonoa mainosta Evijärvelle

Evijärvellä syntyneenä ja kasvaneena olen tämän lehden välityksellä seurannut entisen kotipaikkakuntani asioita.
Harmittavan paljon on näkyvillä sellainen piirre, että siellä ollaan koko ajan tukkanuottasilla kuntapolitiikassa. Näin on ollut jo vuosien, ellei peräti vuosikymmenten ajan. Milloin valitetaan viranhaltijoista, luottamushenkilöistä, päätöksistä tai päätösten kumoamisesta. Lähes joka lehdessä on jonkun kuntapoliitikon mielipide milloin mistäkin asiasta, niin myös viime viikolla. Harvoin kukaan kirjoittaa mitään positiivista, puhumattakaan, että kiittäisi jonkun toisen tekemisiä.
Tällainen julkinen lehden palstalla riitely, piikittely ja nälviminen antaa erittäin negatiivisen kuvan koko kunnasta. Kysyn: eikö Evijärvellä ollenkaan osata tai haluta niin sanotusti puhaltaa yhteen hiileen? Ollaanko siellä koskaan kuultukaan sanaa yhteishenki? Saman kunnan ja samojen ihmisten asioitahan kaikkien pitäisi olla ajamassa. Jos joskus olen haikaillutkin olevani mahdollinen paluumuuttaja, olen ne ajatukset kyllä haudannut kokonaan. Sydämestäni toivon evijärveläisille kaikesta huolimatta onnellista asumista ja kaunista syksyä. “Yhyres moomma vahavoja.”

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.