Ota överit

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Pimeä on päivä päivältä yhä varhaisempi vieras. Viimeistään nyt kannattaakin varmistaa, että pikkuväki näkyy varmasti pimeällä. Myös oman takin heijastimesta on syytä huolehtia.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien vuonna 2013 tutkimista kuolemaan johtaneista jalankulkuonnettomuuksista 17 tapahtui pimeällä tai hämärässä. Menehtyneistä kahdeksan ei käyttänyt heijastinta. Eri todennäköisyyksin uhreista viisi olisi voinut pelastua, jos he olisivat käyttäneet heijastinta.
Heijastin on yhtä tarpeellinen, liikkuupa sitten valaistussa taajamassa tai pimeällä tieosuudella. Autoilija näkee heijastinta käyttävän kävelijän kolminkertaisen matkan päästä verrattuna ilman heijastinta ja tummassa asussa kulkevaan.
Vaikka heijastimen hyödyllisyys tunnustetaan, silti Liikenneturvan seurantojen mukaan joka toinen liikkuu ilman heijastinta. Vastaavaan lukemaan päädyttäisiin varmasti missä tahansa järviseutulaiskunnassa.
Heijastimia on nykyään niin monenlaisia, että jokaiselle luulisi löytyvän niiden joukosta tyyliin ja käyttötarkoitukseen sopiva. Tarkkana toki kannattaa olla. Liikenneturva muistuttaa, että kaikki heijastavat tuotteet ja korut eivät heijastimille asetettuja standardeja täytä.
Kunnon heijastin on CE-hyväksytty, jolloin niistä löytyy merkintä EN13356. Käyttämällä CE-hyväksyttyä heijastinta varmistat, että heijastimessa on riittävän paljon heijastavaa pintaa ja materiaali on tarkoitukseen sopivaa.
Sanonta “vähemmän on enemmän” ei päde heijastimiin. Liikenneturva kannustaa ottamaan mieluummin överit kuin vajarit.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.