Hankala hanke

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Lappajärven kunnanhallituksella oli maanantaina esityslistallaan määrärahan myöntäminen Kärnän pohjoisosan viemäröintiin. Toistamiseen se päätti siirtää asian käsittelyä.
Tilanne vaikuttaa hankalalta. Kärnänsaari on suuri saari keskellä Lappajärveä ja olisi tärkeää kaikin keinoin vähentää järven saastumista. Lisäetuna kattava viemäröinti edistäisi

paikkakunnan myönteistä julkisuuskuvaa.
Toisaalta Kärnässä on osaan omakotitaloista hankittu umpisäiliöt jätevesiä varten. Moniin kesäkärnäläisten vapaa-ajan asuntoihin vettä tulee vain muovisangoissa kannettuna. Vakinaisista asukkaista pienituloisille eläkeläisille viemäriliittymän hankkiminen olisi taloudellisesti vaikeaa.
Vaikka Lappajärven kunta rakennuttaa viemäreitä, niiden kustannukset katetaan liittymismaksuilla ja vesihuoltoavustuksella. Lappajärvi ei subventoi viemäriverkkojen rakentamista, toisin kuin joissakin lähikunnissa. Kustannuksiin osallistumista ei enää tässä vaiheessa voida aloittaa, sillä kunta ei ole tukenut muidenkaan kylien viemärihankkeita.
Nyt kärnäläiset itse selvittävät, halutaanko saaren pohjoisosassa kiinteistöjä yleensäkään liittää viemäriverkkoon. Ehkä vapaaehtoisia liittyjiä löytyy, ehkä ei. Pakollista liittyminen olisi vain alueella, jonka kunnanvaltuusto päättäisi sisällyttää vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen.
Jos tätä viemärihanketta ei toteuteta, kärnäläisiltä jää hyödyntämättä 112 000 euron avustus valtiolta. Ja jos niin käy, tuskinpa Kärnään viemäriä rakennetaan lähivuosina, sillä valtio on lopettanut vesihuoltoavustusten myöntämisen.

Mainos

Tämä Toimittajalta-kirjoitus julkaistiin Järviseudun Sanomissa keskiviikkona 31.8.2016.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.