Lukijan mielipideartikkeli:

Kiistellystä urheiluhallihankkeesta

Lasse Vertanen puuttui edellisessä numerossa julkaistussa kirjoituksessaan oikeaan ja ajankohtaiseen asiaan. Kun en tarkemmin ole seurannut kunnan päätöksentekoprosessia, en voi ottaa kantaa kirjoituksessa esitettyyn väitteeseen salailusta.
Tosiasia on kuitenkin, kuten Vertanenkin toteaa, että kunnassamme on huomattavasti urheiluhallia tärkeämpiä investointikohteita. Nyt tulisikin kiinnittää kaikki huomio kunnallistekniikan ja kiinteistöjen peruskorjauksiin ja kunnossapitoon. Esimerkinomaisesti mainittakoon, että mahdollisen uuden urheiluhallin vuotuisilla käyttökustannuksilla voitaisiin kuntaan palkata jopa kolme liikunnan ammattilaista tai järjestää halukkaille päivittäinen kuljetus jonnekin lähialueen liikunta- tai urheiluhallille.
Eläkeliiton Evijärven yhdistyksen hallituskin on lausunnossaan kuntastrategialuonnoksesta yksimielisesti todennut, että liikuntatiloja on riittävästi, sen sijaan ammattitaitoisista palkallisista liikuttajista on pulaa.
Liikuntahallihanke jakaa vahvasti mielipiteitä kaikilla hallinnon tasoilla. Kun kenelläkään ei tunnu olevan käsitystä kuntalaisten todellisesta mielipiteestä, tulisikin koko hallihanke kerta kaikkiaan panna jäihin ainakin istuvan valtuuston osalta. Seuraavat kunnallisvaalit käydään jo 9.4.2017. Hanke nousee epäilemättä yhdeksi tärkeimmistä vaaliteemoista. Äänestäjät haluavat varmasti tietää jokaisen ehdokkaan kannan hankkeeseen.
Näin ollen ainut oikea ja demokraattinen vaihtoehto on jättää hallihankkeen kohtalo valittavan uuden valtuuston päätettäväksi.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.