Auto seuraa liikkeitäsi

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Liikenneverotuksen uudistuksesta on riittänyt puhetta jo viikkojen ajan. Ajatuksena on, että perinteisestä ajoneuvoverotuksesta luovutaan ja se korvataan käyttöön perustuvalla veloituksella.Tienkäyttöä taas valvottaisiin autoon asennettavalla ”mustalla laatikolla”.
Järjestelmän käyttöönottoa on perusteltu sillä, että autoilijat maksavat käytön mukaan. Jos uudistus toteutuu näin, pääkaupunkiseudulla asuvilla on syytä riemuun. Ruuhkaisilla kaupunkikaduilla on paljon helpompaa liikkua julkisilla kuin sukkuloida muun liikenteen seassa henkilöautolla.
Maaseudulla tilanne on toinen. Pitkien välimatkojen vuoksi henkilöauto on monelle elinehto, jotta ylipäätään pääsee kotoa töihin ja takaisin. Kun Helsingissä istutaan ratikan kyydissä ja maaseudulla Mersun, on sanomattakin selvää, ketkä tämän lystin lopulta maksavat.
Suunniteltu uudistus on törmännyt kovaan vastustukseen, sillä matkassa on vielä monta mutkaa. Eräs suurimmista on yksityisyyden suoja. Koska tienkäyttöä seurataan erillisellä valvontalaitteistolla, kerätylle paikkatiedolle löytyy taatusti muitakin käyttökohteita. Näin on käynyt esimerkiksi matkapuhelinten suoltamille teletiedoille.
Kaiken lisäksi väärinkäytösten mahdollisuudet ovat olemassa. Tästä saatiin jo konkreettisia todisteita, kun liian löyhän tietoturvan ansiosta kuka tahansa pystyi seuraamaan mustia laatikoita testaavien ajoneuvojen liikkeitä internetissä.
Vaikka minulla ei mitään salailtavaa olekaan, jo pelkkä ajatus autoiluni valvonnasta on huolestuttava. Tietoa kerätessä on aina olemassa riski siitä, että se saattaa päätyä vääriin käsiin.

Mainos

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.