Kortesjärveläisyys tarkoittaa Sankelolle kotikylää ja juuria

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

–Kortesjärveläisyys merkitsee minulle kotikylää ja juuria, toteaa vuoden ensimmäisenä päivänä 50 vuotta täyttänyt Janne Sankelo.

Mainos

Samaistan itseni Fräntilään, vaikka olen työn ja opiskelun vuoksi asunut useilla paikkakunnilla. Lapsuusvuosina elämä oli kyläkeskeistä. Fräntilässä oli koulu, kauppa ja kavereita. Hiihdettiin ja pelattiin jalkapalloa, toteaa vuoden ensimmäisenä päivänä 50 vuotta täyttänyt Janne Sankelo.
Yhteiskunnalliset asiat ovat kiinnostaneet Janne Sankeloa pikkupojasta. Opettajaksi kouluttautunut mies lähti mukaan kunnallispolitiikkaan ja myös eduskuntavaaliehdokkaaksi. Kansanedustajana hän oli vuosina 2011-2015.
Tällä hetkellä Sankelo työskentelee mielenkiintoisissa tehtävissä Vapo Oy:n sidosryhmäjohtajana. Juuret ovat kiinni maassa. Mieluisa tehtävä sivutoimiselle maanviljelijälle on Kokoomuksen maaseutuvaltuuskunnan puheenjohtajuus.
Janne Sankelon perheeseen kuuluu puoliso ja neljä poikaa.
Merkkipäiväänsä Janne Sankelo juhlii lauantaina 14. tammikuuta Kauhavalla Hela-Ravintolassa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.