Päiväysvanhat lehdet alennusmyyntiin

Julkaistu:

Aihe:

Lappajärven Osuuskaupassa on irtomyynnissä Järviseudun Sanomia. Lauantaista lähtien vanhoja lehtiä aletaan myydä alennuksella.Koska kaikki lukutaitoiset lappajärveläiset ovat Järviseudun Sanomat tilanneet, niitä jää viikoittain myymättä. Ohikulkijat ja turistit lehteä ostavat varsinkin kesäaikaan.

Lappajärven Osuuskauppa aloittaakin ensimmäisenä Suomessa vanhojen Järviseudun Sanomien alennusmyynnin. Lehtipiireissä sanotaan, että ”mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti”, mutta Järviseudun Sanomia luetaan tutkimuksen mukaan moneen kertaan ilmestymispäivän jälkeenkin.

Alennus on -30 %. Alennuksen jälkeen vanhan lehden hinnaksi jää 1.75 euroa.

–Todella hienoa, että Lappajärven Osuuskauppa myy vanhoja lehtiämme alennuksella. Lehdille on monenlaista muutakin käyttöä lukemisen lisäksi. Ne käyvät saappaiden alle, kukka- ja kalakääreiksi ja lypsykarjatilalliset käyttävät lehtiä lehmien utareliiveissä. Myös luonto kiittää tästä kierrätysratkaisusta, sanoo päätoimittaja Juho Kuorikoski.

Toimitusjohtaja Maritta Raudaskoski kuitenkin laskeskelee, että kestotilauksella lehden hinnaksi tulee vain 1,63 euroa, joten se on edullisempi hankintamuoto alennettuunkin irtonumeroon verrattuna. Lehti on myös uusi.

Vanhojen Järviseudun Sanomien alennusmyyntiä kokeiltiin jo alkuviikosta.

–Ostin alennetun lehden vaimolle matkalukemiseksi. Onpahan vähän aikaa hiljaa! Olemme tässä matkalla Lappiin ja poikkesimme ruokaostoksille. Huomasin, että lehdessä on alennustarra, joten nappasin sen eväsruokien lisäksi mukaan, kertoo ostoksilla piipahtanut Ari-Paavali Rilli-Koijari.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.