Paikallistuntijat tunnelmoivat lopuksi

Julkaistu:

Aihe:

VIIME viikon tiistaina oli Paikallistuntijat-hankkeen loppuseminaari Hotelli Kivitipussa Lappajärvellä.

Osa-aikaisina hankekoordinaattoreina ovat runsaan vuoden ajan työskennelleet Marjo Vistiaho ja Katriina Kojola. He kirjoittavat parhaillaan hankkeen loppuraporttia, mutta esittivät seminaarissa jo hieman yhteenvetoa.

–Tilaisuuksissa on ollut yhteensä yli neljäsataa osallistujaa, sanoi Vistiaho.

Hankkeessa pidettiin 23 erilaista työpajaa sekä alku- ja loppuseminaarit.

–Työpajoista noin puolet järjestettiin yhteistyössä muiden hankkeiden ja kumppaneiden kanssa.

Kertyneestä osaamisestaan paikallistuntijat keräsivät merkintöjä PaTu-passeihinsa.

Opintomatka vuosi sitten marraskuussa suuntautui Kokkolaan. Huhtikuun matkalla kohteina olivat Merenkurkun saaristo ja Mustasaaren Stundars.

KOJOLA kertoi, että hankkeeseen osallistuneet ovat laatineet kohteista PaTu-paketteja yhteistä markkinointia varten. Ne on sijoitettu Google-kartalle, jolle pääsee Aisaparin Intolinkki-nettisivuston kautta.

Mainos

–Tällä hetkellä kartalta löytyy kaiken kaikkiaan 25 luonto-, kulttuuri- ja tarinakohdetta.

Samalla sivustolla on linkki esimerkiksi reittisuunnittelijan tietoreppuun.

Hanketta hallinnoi Järvilakeuden kansalaisopisto ja sitä rahoittaa Aisapari. Kehittämisyhdistyksen toiminta-alueesta Vistiahon vastuulla ovat Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi ja Vimpeli, Kojolalla Kauhava ja Lapua.

Tavoitteena on ollut rakentaa paikallistuntijoiden verkosto. Sen jäseniä voidaan hyödyntää yritysten tilaisuuksissa, tapahtumissa, ryhmien opastuksissa ja muissa tilanteissa, joissa halutaan jakaa tietoa alueen luonnosta, nähtävyyksistä ja historiasta.

VISTIAHON mukaan hankkeen aikana osallistujia on riittänyt runsaastikin eri tilaisuuksiin, mutta heidän sitouttamisensa PaTu-pakettien tekemiseen ja opastuksiin on ollut haasteellisempaa.

–Ihmisten vapaa-aika on todella kilpailtua ja vaikka paikallistuntemuksen keräämistä, tallentamista ja jakamista pidetään tärkeänä, sitoutuneita tekijöitä on kuitenkin vähän.

Loppuseminaarissa esiintyi tunnelmamuotoiluun erikoistunut kokemusvalmentaja ja tietokirjailija Marjo Rantanen.

Hän korosti yhdysvaltalaisen Maya Angeloun (1928–2014) ajatusta: “Ihmiset eivät muista, mitä olet sanonut. Ihmiset eivät muista, mitä olet tehnyt. Mutta ihmiset muistavat, minkä tunteen olet heissä saanut aikaan.”

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.