Jorma Tolonen eduskuntavaaliehdokkaaksi

Jorma Tolonen Vasemmistoliiton piirikokouksessa viikonloppuna. Kuva: Pentti Lehto

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

VASEMMISTOLIITON Pohjanmaan piirijärjestön syyskokous valitsi sunnuntaina ensi kevään eduskuntavaaliehdokkaat Vaasan vaalipiiriin. Yksi valituista on Evijärven kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Jorma Tolonen.

Hän kertoo keskittyvänsä vaalikampanjassaan erityisesti ikäihmisten, lasten, nuorten ja pienyrittäjien hyvinvointiin Vasemmistoliiton iskulauseen ”Tehdään yhdessä inhimillinen Suomi” mukaisesti.

Tolosen mielestä ikäihmisten ja vanhusten hyvinvoinnista ja terveydestä tulee huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla riippumatta siitä, asuvatko he omassa kodissaan vai esimerkiksi palvelutalossa.

–Lisäksi kaikkien hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien asioiden on oltava ikäihmisten ja vanhusten saatavilla tasapuolisesti heidän tuloistaan riippumatta, hän sanoo.

Mainos

Hän korostaa myös, että on erittäin tärkeää huolehtia myös siitä, että lapset ja nuoret saavat kaiken sen yhteiskunnan tuen, mitä he tarvitsevat.

–Yhteiskunnan tulee tukea sitä, että kaikille yli kolmevuotiaille lapsille taataan maksuton varhaiskasvatus. Nuorten osalta kaikille nuorille on mahdollistettava maksuton toisen asteen, eli lukion tai ammattikoulun, opiskelumahdollisuus.

Myös pienyrittäjiä ja erityisesti yksinyrittäjiä on Tolosen mielestä tuettava.

–Tämä todella merkittävä ja paljon työllistävä ryhmä on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle päätöksiä tehtäessä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.