Joulumarkkinoilla palkittiin parhaiten menestyneitä

Sami-Petteri Kivimäki vastaanotti kunnan tunnustuksen Seija Kinnuselta ja Ari Takalalta.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

saavutuksista. Nämä pienoismallit on numeroitu ja tänään jaetaan pienoismalli numero seitsemän, kertoi vt. kunnanjohtaja Seija Kinnunen.

Hän totesi Kivimäen herätelleen pesisjoukkueen pelinjohtajana yhteisöllisyyttä, asennetta ja tunteita.

–Johtajan osa ei ole helppo. Iso kiitos sinulle näistä vuosista ja paljon onnea tuleviin haasteisiin elämässäsi!

–Vähän vetää sanattomaksi, Kivimäki totesi kiittäen muistamisesta.

Aikaa viimeisistä peleistä on kulunut ja mennyttä ajanjaksoa pohdiskellessaan Kivimäki on kokenut kiitollisuutta ja ylpeyttä neljästä vuodestaan Vedossa.

–Omat henkilökohtaiset tavoitteet ja unelmat tulivat toteen. Sen lisäksi olen saanut tutustua hienoihin ihmisiin, intohimoiseen pesisyhteisöön ja omasta itsenäisestä kunnasta ylpeisiin ihmisiin. Tämä on ainutlaatuinen paikka. Yksi kuorrute tälle on se, millaisessa yhteisössä ja ihmisten kanssa tätä hommaa voidaan tehdä. Varmasti tulen katselemaan pelejä ja tullaan näkemään jatkossakin, muistakaa tukea joukkuetta, Kivimäki kehotti.

Kunta muisti SM-pronssia voittanutta joukkuetta stipendein.

Kivimäki palkittiin myös Vuoden pelinjohtajana. Parhaana pesäpalloilijana Veto palkitsi Perttu Ruuskan. Superpesis-joukkueen pelaajista palkittiin myös Sami Haapakoski ja Mikko Kanala.

Joukkue muisti Kivimäkeä Kiitos kausista 2015-2018 -taululla. Vedon kunniataulut luovutettiin Henri Puputille ja Mikko Haukkalalle.

VIMPELIN Vuoden urheilijana palkittiin judoka Vilma Leppäniemi.

Koripalloilija Lotta Vehka-aho palkittiin sekä kunnan taholta Vuoden koripalloilijana että Vedon parhaana pelaajana. 17-vuotias, HBA:ta tällä kaudella edustava, takapelaajan tontilla operoiva Vehka-aho pelaa ensi kaudella NCAA-parketeilla Yhdysvalloissa. Hän on solminut sopimuksen Florida Atlantic Owl- joukkueen kanssa.

Kaikki sunnuntaina palkitut:

Kunnan palkinnot

Stipendit:

Lotta Vehka-aho: Koripallon PM-kulta alle 18v

Eveliina Havinen : Kouluratsastus SM-hopea juniorit

Vilma Leppäniemi: Judo SM-hopea alle 21v alle 70kg

Juho-Joel Mäenpää : Moukari SM-kulta P15 parikilpailu

Lahjakortit:

Kaija Hänninen: SM-kulta, pitkä matka 58 km Sulkavan Suursoudut, N yleinen parisoutu

SM-hopea, keskimatka 25 km Pirkan Soutu, Tampere, N yleinen parisoutu

SM-pronssi, keskimatka, kirkkoveneet sekajoukkue 21 km. Seura Evijärven Urheilijat

Esko Hyyppä: SM-hopea   Hiihto, Sprintti  M65 SM-pronssi Hiihto       Parisprintti M65

SM-hopea Sisäsoutu  M60 kevyt  2000m SM-hopea Sisäsoutu M60 kevyt  10000m

SM-pronssi Sisäsoutu M60 kevyt  500m

Aarne Lehtisalo:                              

SM-kulta Hiihto Sprintti M80, SM-pronssi Hiihto, Parisprintti M65

Vuoden Urheilija: Vilma Leppäniemi

Vuoden valmentaja: Mika Isojoki& Miika Jaatinen                                                                  

Ryhtityttö: Taru Timo                      

Ryhtipoika: Miro Kuusela

Vuoden Nuori Toimija: Saija Raivio

Kunnon kuntalainen: Kati Metsäpelto                               

Muut pokaalilla palkittavat:

Tsemppi pokaali: Alppihiihto

Heta Himmelä            pm-pronssi Super-G      N12

Venla Himmelä   pm-hopea Super-G        N12

Nelly Hänninen  pm-kulta Super-G        N12

Mestari-Pinkaisijat 2018: Kaikki 4 kertaa ja enemmän pinkaisseet, joita löytyy 90, palkitaan pokaalein.

Vedon palkinnot:

ViVe:n jääkiekon palkitut 2018: 1. palkinto Simo Pajala, 2. palkinto Jaakko Kujala

ViVe:n yleisurheilun + hiihto palkitut 2018: Aarne Lehtisalo, Esko Hyyppä

ViVe:n koripallon palkitut 2018

Vuoden valmentaja: Jarkko Havu

Vuoden korisjuniori: Taru Timo

Naiset korisliiga 1. palkinto Lotta Vehka-aho

2. palkinto Anni Kujala

A-tytöt 1. palkinto Oona Ylinen

2. palkinto Minttu Isoranta

C-tytöt 1. palkinto Adalmiina Syynimaa

2. palkinto Olivia Havinen

Minitytöt 1. palkinto Janna-Juulia Mäenpää

2. palkinto Neea Rannanpää

Mikrotytöt 1. palkinto Ronja Kauppi

2. palkinto Aino Sova

ViVe:n pesisjunioreiden palkitut 2018

Reilu pelaaja:

G-tytöt Meea Katajamäki

 F-tytöt Ronja Kauppi

D-tytöt Riina Kivimäki G-pojat Jussi Hanhikoski

F-pojat Veeti Niemi

E-pojat Eino Leppäniemi

D-pojat Arttu Isoranta

C-tytöt 1. palkinto Noora Hakola

2. palkinto Fanni Salmela

C-pojat 1. palkinto Juho Heikkala

2. palkinto Antton Peltomäki

B-tytöt 1. palkinto Sanna Särkijärvi

2. palkinto Anniina Lassila

A-pojat 1. palkinto Ville Takala

2. palkinto Taneli Lassila

Tuomari Venla Himmelä

Villen Malja Silja Kangas

Vähämäki–Viitala kiertopalkinto Juho Timo

Treenaajan Malja Miko Heikkilä

Juniorivalmentajapalkinto Janika Herrala

Vuoden pesisperhe Annika ja Janne Mäkelä perhe

Vuoden junioripelinjohtaja Markku Lassila

ViVe:n pesäpallojaoston palkitut 2018

Seuran paras pesäpalloilija: Perttu Ruuska

Miehet

Superpesis 1. palkinto Sami Haapakoski

2. palkinto Mikko Kanala

Miehet Suomensarja 1. palkinto Mikko Vihriälä

2. palkinto Perttu Olli

Miehet maakuntasarja 1. palkinto Lauri Vihriälä

2. palkinto Aleksi Savola

Naiset Suomensarja 1. palkinto Aleksandra Latvala

2. palkinto Jutta Herrala

60-luvun joukkueen kiertopalkinto: Teemu Isoketo

Vuoden pelinjohtaja: Sami-Petteri Kivimäki

Heikin ja Raimon tsemppipalkinto: Elisa Heikkala

Vuoden seuratyöntekijä: Saija Raivio

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.