Hydraulisylintereitä ja herneitä

Julkaistu:

Aihe:

LAPPAJÄRVEN yrittäjien yhdistys julkisti perjantaina valintansa vuoden yrittäjäksi. Hän on Jouni Ahola.

–Yritykseni valmistaa ja korjaa hydraulisylintereitä, Ahola kertoo.

Sylintereissä voi olla erikoisia mittoja tai kiinnityksiä.

–Emme valmista massatuotteita, vaan mittatilaustöitä asiakkaiden tarpeisiin.

Hydraulisylinterit siirtävät tehoa monenlaisissa työkoneissa, kuten liikuttavat kaivinkoneen kauhaa.

–Meille tulee rikkoontunut sylinteri, korjaamme sen, tai valmistamme uuden. Aina ei välttämättä edes tiedä, mihin koneeseen hydraulisylinteri tarvitaan.

Ahola korostaa, että pitää olla valmis palvelemaan.

–Välillä kyse on ihan auttamisestakin. Jos lantaraappasylinteri särkyy, siinä isäntä on nopeasti ihmeissään, kun sonnat jäävät lykkimättä.

Lantaraappa on laite, joka navetassa tyhjentää lantakäytävän.

YRITTÄJÄN uran Ahola aloitti maatalousyrittäjänä vanhempiensa lypsykarjatilalla Lappajärven Aholassa. Hän kävi maamieskoulun Alajärven Kurejoella.

Metallityöt tulivat vuonna 1979 maatalouden sivuelinkeinoksi. Alkuvuosina Ahola teki käsisorvilla muun muassa kärkiä halonhalkaisukoneisiin.

–Taitaa olla syntymävika, että haluan tehdä teknisiä juttuja, huolellista, pikkutarkkaa työtä.

Hydraulisylintereihin hän rupesi keskittymään 1980-luvun puolivälissä. Kun metallialan työt painoivat päälle, eteen tuli lypsykarjasta luopuminen vuonna 2003 ja siirtyminen kasvinviljelyyn.

–Välillä mallasohraa, viime vuosina enimmäkseen hernettä.

AHOLAN metallisorvaamo toimii rakennuksessa, joka alun perin oli traktoritalli navetan päädyssä. Myöhemmin sitä on laajennettu teollisuushalliksi.

Yrityksen laskutuksen ja kirjanpidon hoitaa puoliso Maarit Ahola. Heidän lisäkseen yritys työllistää kaksi henkilöä.

–Pitkän linjan metallimiehiä. Kolmannellekin olisi töitä, mutta ei oikein tahdo olla työntekijöitä.

Hydraulisylinterit valmistetaan pääasiassa tietokoneohjatuilla CNC-sorveilla.

–Joitakin yksittäisiä töitä tehdään vielä käsikoneella. Vietän itsekin paljon aikaa sorvilla.

VUONNA 1955 syntyneenä Jouni Aholan ei olisi pakko enää palata sorvin ääreen. Silti hän sen tekee.

–Tarkoitus on jatkaa niin kauan kuin terveyttä piisaa.

Kun hydraulisylintereiltä ja herneiltä jää vapaata aikaa, lähtee Ahola uistelemaan tai hirvijahtiin.

Aholoiden kolme lasta ovat jo aikuisia ja muualla töissä. Pariskunnan yhteiseen vapaa-aikaan kuuluvat amerikanraudat, entisöidyt Dodge Royal Custom Sedan ja Pontiac Grand Ville.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.