Rauhallinen hetki

Julkaistu:

Aihe:

SUNNUNTAI-ILTA. Pöydän ääressä istuu Jere Övermark. Nyt on hetki aikaa rauhoittua.

Perjantaina hän lauloi Nelonen-televisiokanavalla Idolsin finaalissa. Yleisöäänestyksen voitti lohjalainen Patrik Blomberg. Toiseksi tuli muhoslainen Leo Pakarinen ja kolmanneksi Övermark.

Nelosen kanssa Sanoma-konserniin kuuluu Ilta-Sanomat. Se uutisoi, että äänistä meni Blombergille 41 prosenttia ja Pakariselle 31, joten Övermark sai 28 prosenttia äänistä.

–Tietenkin lähdin taistelemaan voitosta, mutta ylitin tavoitteeni monta kertaa, kun pääsin finaaliin asti. Kiitos siitä kaikille äänestäjille ja tukijoukoille.

Kisa antoi Övermarkin mukaan hyvää esiintymisoppia.

–Hieno kokemus päästä työskentelemään ammattilaisten kanssa. Siellä oli laulunopettaja, koreografi ja bändissä ammattimuusikot.

FINAALISSA Övermark ensin lauloi Leo Stillmanin kanssa duettona kappaleen Mul on sut ja sitten hänelle räätälöidyn kappaleen Hyvältä fotoissa. Kilpailun eri vaiheissa hän ehti esittää 12 laulua televisiossa.

–En oikein tiedä, mitä olisin voinut tehdä paremmin. Olen tyytyväinen biisivalintoihin ja laulusuorituksiin. No, ehkä jonkin koreografian olisi voinut tehdä toisin.

Viime viikolla Hyvältä fotoissa nauhoitettiin äänitysstudiossa ja siitä kuvattiin musiikkivideo. Kolme finalistia esiintyivät keskiviikkona ja vielä lauantainakin Forum-kauppakeskuksessa Helsingissä.

–Aikamoista menoa tämä syksy oli.

Koelaulut järjestettiin kesäkuussa, mutta muuten kesällä ei tapahtunut paljoakaan.

Mainos

–Lokakuussa vauhti kiihtyi ja marraskuussa ehdin olla Lappajärvellä oikeastaan vain lauantait, kun sunnuntaisin piti jo lähteä Helsinkiin.

ON JÄLLEEN sunnuntai, vaan ei enää kiirettä Helsinkiin. Edessä odottaa maanantain aamuvuoro laserleikkaajana.

–Mukava mennä taas töihin. Ilman sitä tuntuisi varmaan vähän tyhjältä.

Idolsiin osallistumisesta ei maksettu palkkaa, mutta matkoja ja Helsingissä asumista korvattiin.

–Joitakin esiintymisasuja sain pitää.

Selviytyminen Idolsissa loppuun asti toi kuitenkin runsaasti tunnettuutta.

–Kyllä sen huomaa keikkatarjouksissa.

Övermark on itsekin järjestämässä esiintymistä Lappajärvellä. Ajankohta tulee todennäköisesti olemaan tapaninpäivä 26. joulukuuta ja paikka Hotelli Kivitippu.

–Ilmainen koko perheen konsertti kiitokseksi siitä, että minua äänestettiin ja kannustettiin.

Hän laulaa kaksi kappaletta myös huomenna torstaina Lappajärven itsenäisyyspäivän juhlassa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.