Henna Matintuvasta Alajärven viestintäkoordinaattori

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Matintupa toimii tässä tehtävässä laskennallisesti kaksi päivää viikossa ja jatkaa edelleen hallintosihteerinä sekä sisäisenä tarkastajana.

Viestinnän toteuttamista varten perustetaan lisäksi Matintuvan johtama some-tiimi, jossa on edustus jokaisesta hallintokunnasta sekä asiantuntijoita viestinnän eri osa-alueilta.

ENSIMMÄISENÄ toimenpiteenä on sosiaalisen median käytön lisääminen kaupungin viestinnässä. Alajärvi on Etelä-Pohjanmaan kunnista viimeinen, joka siirtyi viestimään somessa. 11. tammikuuta avattiin kaupungin facebook-sivu, jonka tarkoituksena on koota kaikkia kaupungin toimintoja yhteen.

–Sivu sai kolmessa tunnissa yli 500 tykkääjää, aina USA:ta ja Japania myöten, kertoi kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

Tällä hetkellä sivusta on tykännyt 922 facebookin käyttäjää.

Aikaisemmin kaupungin eri toimijoilla kuten uimahallilla, museolla ja nuorisotoimella on ollut omia tilejä.

–Kun ei ollut virallista omaa sometiliä, jostain asiasta jos olisi pitänyt tiedottaa, tieto tuli muita reittejä pitkin ja  kommentoiminen oli hankalaa. Nyt saadaan oikeaa tietoa, miten asiat ovat, jos tulee vaikka häiriötilanteita, että on vesiputki poikki jossakin, totesi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu.

Matintupa kertoi, että Instagram-sivu avataan ensi viikolla ja myöhemmin keväällä pohditaan YouTube- ja Twitter-tilin avaamista:

–Kyllähän se totta on, että nykypäivänä monen mielestä kaupungin asioiden seuraaminen on helpompaa somen kautta. Harva niitä jaksaa sieltä kotisivujen kautta niin aktiivisesti seurata.

–Kaipaan myös kuntalaisilta ideoita ja vinkkejä, miten voimme kehittää toimintaa, totesi Palmu.

MYÖS kaupungin visuaaliseen ilmeeseen on tulossa muutoksia.

–Lähdemme etsimään uutta markkinointilogoa, jota olisi tarkoitus käyttää epävirallisessa viestinnässä ja markkinoinnissa. Sitä haetaan kuva- tai ideakilpaalulla, joka järjestetään lukiolaisille ja kansalaisopiston kuvataiteen ryhmille, Matintupa kertoi.

Medianäkyvyyttä kaupunki aikoo hakea lisäämällä tiedottamista ja tuomalla asioita esiin mielenkiintoisemmalla tavalla.

–Otamme mielenkiinnolla vastaan kehitysideoita ja ajatuksia kaupungin viestinnästä ja markkinoinnista.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.