23 tammikuun, 2019

Unto Pessinen ja Erkki Niemelä jatkavat

MARRASKUUSSA Lappajärven seurakunnan jäsenet valitsivat 15 kirkkovaltuutettua vuosille 2019–2022. Uusi kirkkovaltuusto kokoontui sunnuntaina ensimmäisen kerran

Tänään vietetään pohjoismaista Sähkön päivää

Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan siirtymällä ilmajohdoista maakaapelointiin, jolloin myrskyt eivät enää katkaise sähkönjakelua. Työhön käytetään lähes miljardi euroa vuodessa, mikä tekee sähkötoimialasta suurimman investoijan Suomessa.

Evijärveltä Tokion sykkeeseen

Kulttuurishokin laannuttua maata ja sen toimintatapoja alkaa nähdä uudessa valossa. Päivi ja Hiroki Yoshimura tapasivat toisensa japanilaisen seurakunnan järjestämässä tilaisuudessa. Hirokilla oli jo kokemusta Suomesta, sillä hän oli opiskellut siellä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.