Hirvenlihakastiketta ja perunoita

Julkaistu:

Aihe:

LAUANTAINA lähes kaksisataa ruokailijaa kävi syömässä hirvenlihakastiketta ja perunoita Tarvolan metsästysyhdistyksen hirvipäivällisillä. Metsästysseura tarjosi sen kyläläisille ja niille maanomistajille, jotka olivat vuokranneet metsästysoikeudet seuralle.

Ruoka valmistettiin Järviseudun ammatti-instituutissa. Käytännön järjestelyt hankittiin Tarvolan maa- ja kotitalousseuralta. Tilat vuokrattiin Karvalan nuorisoseuralta.

–Alkuaikoina, kun Tarvolan koulu ja sen keittola olivat vielä toiminnassa, hirvipäivälliset järjestettiin yleensä siellä. Välillä siirryttiin Länsirannan koululle, kertoo Pasi Sadeharju.

–Karvalan nuorisoseurassa on se hyvä puoli, että täältä saa edelleen riittävän keittiövarustuksen. Eikä tarvinnut koota ja purkaa pöytiä moneen kertaan, koska Savonkylä järjesti omat päivällisensä samassa paikassa edellisenä viikonloppuna.

TARVOLAN metsästysyhdistys on vuokrannut 9 000 hehtaaria metsästysoikeuksia alueelta, jonka eteläreuna lähtee Länsirannantien ja Karvalantien risteyksen tasolta. Pohjoisessa raja kulkee puolisen kilometriä eteläpuolella Kortesjärvelle johtavaa Tuikantietä.

Pasi Sadeharju toimi jahtivoutina hirviporukassa, johon kuului 33 miestä ja kaksi naista. Osa lähti mukaan puolilla osuuksilla.

–Jahti sujui tutulla kaavalla. Kun oli saatu niin sanotut paikallishirvet, tuli vähän taukoa ennen rannikon muuttohirviä.

Käytössä oli kymmenkunta hirvikoiraa.

Mainos

–Kaikki koirat eivät tietenkään olleet samana päivänä ajossa.

Viikonloppuisin jahdattiin saalista isolla joukolla, mutta arkipäivinä metsään mentiin omaan tahtiin koiran kanssa.

–Koiramiehet saivat ampua viikolla ainoastaan vasoja.

SADEHARJULLE kulunut syksy oli vasta toinen jahtivoutina. Kokemusta silti riittää.

–Tarvolan hirviporukkaan liittymisestä taitaa olla 35 vuotta, koska olin silloin viisitoistavuotias. Armeija-aika ja sen jälkeen muutama vuosi jäi välin, kun asuin kauempana töiden takia.

Syksyn jahdissa Sadeharju ampui ilman vasaa kulkeneen naaraan ja vasan. Hän sanoo, että hirvenmetsästys on vuosien kuluessa muuttunut.

–Nykyään sekä koirien että passimiesten sijainnit näkyvät kännykän kartalla. Erinomainen asia turvallisuudenkin kannalta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.