Siltaremontti muuttaa liikennejärjestelyitä kesän aikana

Kirkkosiltaa pyöreän kirkon tornista katsottuna.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kyseessä on mittava huolto ja peruskorjaus, jossa 32 metriä pitkän ja noin 12 metriä leveän sillan pintarakenteet ja kaiteet uusitaan sekä sillan rakenteille tehdään perushuoltoa.

–Sillan alaosissa tehdään paikkauksia rapautuneisiin kohtiin ja huolletaan laakereita, kertoi Destia Oy:n työmaapäällikkö Johannes Herrala.

Korjaustöitä tehdään pääsääntöisesti päiväaikaan, kello 7–16. Pölyhaittaa voidaan vähentää kastelulla, mutta erilaisten koneiden kanssa työskenneltäessä syntyy väkisin ääntä, Herrala totesi.

Peruskorjauksen hinta-arvio on 400 000 euroa. Patruunantie on kunnan omistama, mutta silta kuuluu valtiolle eli ely-keskuksen vastuulle samoin kuin liikenneturvallisuudesta huolehtiminen hankkeen aikana.

SILLAN sulkeminen vaikuttaa keskustan liikenteeseen etenkin keskustasta Sääksjärven ja Rantakylän suuntaan kulkevien osalta. Kuntalaisten keskuudessa heräsi peruskorjausta koskevan kuulutuksen tultua julki huoli koululaisten liikenneturvallisuudesta ja liikenteen sumppuuntumisesta keskustan alueella, koska 68-tien parannus on käynnistymässä niin ikään syksyllä.

Nämä hankkeet eivät kohtaa toisiaan, sanoo tiehanketta ely-keskuksessa suunnitteleva Veijo Rajamäki.

Mainos

–Tavoite on, että loppuvuodesta päästäisiin aloittamaan, mutta pääurakka menee ensi vuodelle.

Samaa arvelee Vimpelin tekninen johtaja Ville Karjalainen.

–Kaavamuutos hyväksytään kesäkuun valtuustossa ja sillä on 30 päivän huomautusaika. Kilpailutukset voidaan käynnistää sen jälkeen, eli työmaan aloittaminen venyy syksylle, enkä usko molempien hankkeiden olevan samaan aikaan käynnissä

KIRKKOSILTAA urakoivan Destian tarkoitus on, että kevyt liikenne pääsisi käyttämään siltaa mahdollisimman paljon myös työmaan ollessa käynnissä.

–Pyrimme pitämään mahdollisuuksien mukaan auki puolitoista, kaksi metriä leveää kevyen liikenteen kaistaa jalankulkijoita varten, sanoi Johannes Herrala.

Kulkeminen Patruunantien toisen liittymän kautta pidentää matkaa pohjoisen suuntaan huomattavasti ja kevyt liikenne keskustaan joutuu ylittämään tien päässä kohdasta, jossa liikenneturvallisuus ei ole paras mahdollinen. Kantatien parannus välillä Kehätie – maantie 750 onkin suunnitteilla juuri turvallisuuden parantamiseksi keskustaajaman kohdalla.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.