9 toukokuun, 2019

Ekaluokkalaiset sammakoiden asialla

AAPISKUJAN koulun Mok- eli monialaisen oppimiskokonaisuus-viikon teemana oli kierrätys. 1b-luokan ohjelmassa oli kierrätysopetusta ja uusiopaperin tekoa, mutta myös rauhoitettujen eläinten pelastusoperaatio! Odottamattomien käänteiden äärelle päädyttiin, kun opettaja Henna Hernesniemi vei luokkansa tutustumaan S-marketin ekopisteeseen.

Teatteritaiteen päättötodistus kansalaisopistosta

Järvilakeuden kansalaisopistossa käynnistyy syksyllä 2019 taiteen perusopetus teatteritaiteen yleisen oppimäärän mukaan. Se tarkoittaa, että jatkossa opiston kautta on mahdollista saada taiteen perusopetuksen teatteritaiteen päättötodistus, josta on monenlaista hyötyä muun muassa jatko-opintoihin hakeutuessa.

Lukuvuonna 2019–2020 taiteen perusopetuksen ryhmiä aloittaa Järvilakeuden kansalaisopistossa yhteensä viisi: Kersa- ja Teiniteatterit Alahärmässä, Teatteriryhmä Tirlittan Evijärvellä, Helateatteri Kauhavalla sekä Meteoriittiteatteri Lappajärvellä.

Meijeri palaa normaaliin arkeen

Remontoidussa osuusmeijerissä vietettiin virallisesti avajaisia perjantaina. Heli Kivikangas kertoi perjantai-iltapäivällä, että onnittelijoita oli parhaimmillaan ollut pitkäksi jonoksi asti.

Aikamatka 50-luvun Evijärvelle

Paula Lappinen kokosi Evijärven joulussa julkaistuista ja uusista kirjoituksistaan kirjan, joka kertoo entisajan elämästä, asumisesta ja työtavoista.

Reppu selkään ja menoksi

Vimpeliläissyntyinen, Alajärven Luoma-aholla asuva Virpi Turja nauttii aktiivisesta elämästä. Juoksuharrastus vei hänet luontoon, ja luonto-rakkaus opiskelemaan luonto-ohjaajaksi Jamissa. Se puolestaan poiki uuden työpaikan.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.