Aikamatka 50-luvun Evijärvelle

Paula Lappinen kokosi Evijärven joulussa julkaistuista ja uusista kirjoituksistaan kirjan, joka kertoo entisajan elämästä, asumisesta ja työtavoista.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

”ON kuin olisi sunnuntaiaamu. Riisipuuro keitetty, kattilassa kiisseli, jossa rusinoita ja mötyksiä ja tuvan seinäkello helähtää iloisesti kaksitoista.”

Evijärveläinen Paula Lappinen on vuodesta 2001 asti kirjoittanut Evijärven joulu -lehteen lyhyitä, entisajan elämästä, asumisesta ja työtavoista kertovia tarinoita. Nyt hän on koonnut noista aiemmista kirjoituksistaan sekä yhdestätoista uudesta tekstistä omakustannekirjan nimeltä Tarinoita vuosien varrelta.

–Tarinat koostuvat paljolti oman elämäni kokemuksista, tapahtumista ja muistoista vuosikymmenten ajoilta, Lappinen kertoo.

Kirjailija on syntynyt vuonna 1949. Mennyttä aikaa henkivät tarinat ovat aikamatka hänen nuoruuteensa 50- ja 60-luvuille. Niissä korostuvat etenkin entisajan työnteon ja arkiaskareiden yhteisöllisyys sekä nostalgia yksinkertaisempaa elämää kohtaan.

–Nuoruuteni tapahtumista oli helppo kirjoittaa, sillä muistan ne vielä hyvin. Minun ei ole tarvinnut tehdä taustatöitä. Ajattelin myös, että kertomukset ovat kivaa historiaa esimerkiksi omille lastenlapsilleni, jotka elävät aivan toisenlaisessa maailmassa kuin minä heidän iässään.

Lappinen on aiemmin kirjoittanut myös samoille vuosikymmenille sijoittuvat omakustanneromaanit Martta ja Maria (2007), Kivivuoren salaisuus (2011) ja Silja, Alastaron emäntä (2013).

LAPPISEN ensimmäinen Evijärven joulussa julkaistu kirjoitus, ”Kotikyläni Haapajärvenkylä”, aloittaa myös kirjan.

Hän asui Haapajärvenkylässä elämänsä 18 ensimmäistä vuotta, ja lähes viidenkymmenen vuoden ajan hän on palannut sinne kesäisin. Näillä kiertoajeluilla hän ajelee hiljalleen ja katselee, miten vanhaa tuttua kylää toisaalta puretaan lauta laudalta, mutta miten siellä myös toisaalta varttuu uutta elämää.

”Kun aikuisena mittaa matkoja, tuntuvat ne nyt lyhyiltä. Ennen lapsena kaikki matkat tuntuivat pitkiltä”, hän kirjoittaa. ”Jokainen talo synnyttää mielessä muistoja. Jokaisessa talossa on omat tarinansa, ilonsa ja surunsa. Mieleen tulee muistoja kylän vanhoista ihmisistä, jotka aikoinaan olivat vahvoja kylän rakentajia ja kehittäjiä. Kylän keskeiset paikat, kuten kaupat, ovat hävinneet perustuksiaan myöten. Vanha koulu seisoo vielä ryhdikkäänä paikallaan. Sekin näyttää nyt yllättävän pieneltä, ennen se oli iso ja pelottava.”

KIRJAILIJA aikoo myydä 84-sivuista teostaan ainakin markkinoilla 29. kesäkuuta.

Vieläkö sinulla on ideoita tuleviin Evijärven joulu -lehteen, Paula Lappinen?

–Kyllä melkein kaikki ideat paloivat tähän kirjaan. Nyt voi tulla paussi, hän nauraa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.