Lukukoira on läsnä lukuhetkessä

Kuvassa lukukoira Nella sekä Reino. Keltainen huivi on lukutapahtumassa merkkinä koiran kaulassa siitä, että koira on Kennelliiton virallisesti hyväksymä lukukoira.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Nella on nyt kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta vanha, Reino puolestaan pian vuoden. Kennelliiton ohjeiden mukaan lukukoiran on oltava vähintään kaksivuotias. 

–Reinon kanssakin mennään ainakin kaverikoirakurssille sitten, kun se on tarpeeksi vanha. Nyt se on vielä sen verran vilkas, että se ei ehkä jaksa rauhoittua lukutilanteessa, Utanen pohtii.

KENNELLIITON mukaan ”Lukukoiratoiminnan tarkoitus on tukea lukutaitoa ja edistää lukemista. Lukukoiran tehtävänä on innostaa ja kuunnella lukijaa sekä olla läsnä.” Liitto on asettanut lukukoiralle vaatimukseksi sen, että koiran pitää olla perusterve ja ihmisystävällinen. Koiran tulee myös nauttia vieraiden ihmisten kohtaamisesta ja osata rauhoittua heidän seurassaan. Lukukoiran tulee myös osata työskennellä toisten koirien läheisyydessä. Näiden lisäksi koiran pitää olla Kennelliiton koira- tai FIX-rekisterissä. Sekarotuinenkin koira kelpaa siis lukukoiraksi.

–Lukukoiratoiminta sopii myös vanhemmalle koiralle, Utanen painottaa. Lukukoiratilanteessa koiran tulee osata rauhoittua lukuhetkeen, joten monesti vanhemmat, ihmisystävälliset koirat saavat tästä oikein antoisan ja tärkeän työn. 

LUKUKOIRIA koulutetaan Kennelliiton kursseilla, jonka läpäisemisen jälkeen koira saa lukukoiran pätevyyden. 

–Arvioinnissa katsottiin, miten koira reagoi kosketukseen ja kuinka tämä kohtaa vieraita ihmisiä. Siihen kuului myös kuvitteellinen lukukoirakäynti, jossa aikuinen luki kirjaa säkkituolissa. 

Lapsia ei saa arviointitilanteessa käyttää lukijana, mutta koska lukukoiran asiakkaat ovat usein juuri lapsia, piti lasten kanssa toimeen tuleminen todistaa muulla tavalla. 

–Mukana piti olla video tilanteesta, jossa koira toimii lasten kanssa, Utanen kertoo.

NELLA sai lukukoiran pätevyyden maaliskuussa ja aloitti lukukoirakäynnit huhtikuussa. Utanen on nyt käynyt Nellan kanssa kolme kertaa Aapiskujan koululla Vimpelissä.

Mainos

–Siinä meni hetki, koska koiralla pitää olla virallinen keltainen huivi kaulassa sekä omistajalla nimikyltti, Utanen kertoo.

Kennelliiton sääntöjen mukaan luku- tai kaverikoirakoirakäyntejä saa olla koiralla viikossa yksi. Lukukoirakäynnin tulee kestää maksimissaan kaksi tuntia ja jokaiselle lukijalle on varattu aikaa 15 minuuttia. Lukukoirakäynneillä lukijoita on ollut tähän mennessä joka kerralla kahdeksan.

–Lukijan toiveen mukaan voi lukutapahtumassa ensimmäisellä kerralla olla mukana myös tuttu aikuinen, esimerkiksi koulunkäynninohjaaja tai vanhempi, Utanen täydentää.

–Myös yhdessä kaverin kanssa saa tulla lukemaan, jos se tuntuu luontevammalta.

LUKUKOIRATOIMINTAon eläinavusteista toimintaa, jonka periaatteena on vapaaehtoisuus. Koiranohjaajalla on vaitiolovelvollisuus ja lukuhetki on aina lukijan ja koiran välinen asia. Lukemista kuuntelee ainoastaan koira, ei sen ohjaaja.

–Olen tavallaan vain Nellan kuski, Utanen naurahtaa 

–Luen lukukoiratapaamisissa omaa kirjaa, enkä puutu millään tavalla lukijoiden lukemiseen. Kommentitkin sanotaan koiran kautta. En esimerkiksi sano, että ”hyvin meni” vaan että ”Nella kiittää lukemisesta”.

Lukukoiratoiminnan ideana onkin se, että lukijat saavat harjoitella rauhassa. Koira ei huomauttele virheistä tai hermostu hitaastakaan lukemisesta, vaan kuuntelee ja on läsnä. Aapiskujan henkilökunta ja oppilaat ovat ottaneet lukukoiran hyvin vastaan ja olo on ollut tervetullut.

–Lapset ovat koululla välillä kyselleetkin, että milloin se koira tulee uudelleen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.