11 kesäkuun, 2019

Alajärven kaupunginhallitukselle uusi puheenjohtaja

ALAJÄRVEN kaupunginvaltuuston 10. kesäkuuta pidetty kokous oli nelivuotisen valtuustokauden puolivälissä ja sen vuoksi asialistalla olivat kaupunginvaltuuston sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajistojen sekä kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta.

Viikonlopun kesätapahtumia Kauhavalla

Kauhavan ensi viikonloppu on täynnä tapahtumia. Luvassa on muun muassa järjestyksessään 45. kesämarkkinat Kauhavan torilla, puukko- ja käsityöfestivaalit runsaine oheisohjelmineen, Puukkoblues sekä kiihdytysajon kolmas SM-osakilpailu Kauhavan lentokentälle rakennetulla uudella kiihdytysareenalla.

Rokulipäiviltä jokaiselle jotakin

45. ROKULIPÄIVÄT järjestetään Alajärvellä tänä vuonna jälleen 5.-6. heinäkuuta. Silloin Alajärven keskustan valtaa kahden päivän ajaksi yli sata torimyyjää.
–Vielä on 18 myyntipaikkaa vapaana ja lisää paikkoja tehdään tarpeen tullen, kertoo rokulisihteeri Saila Kivipelto.

Soinillinen tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille

NYT jo kolmantena kesänä järjestettävä musiikki- ja gastronomiafestivaali Soinillinen saapuu Soiniin 14.-16. kesäkuuta. Tapahtuman takaa löytyy rovaniemeläistynyt muusikkopariskunta Juuli Holma ja Juhana Inkinen.Viime vuosista poiketen pariskunta ei tällä kertaa itse esiinny festivaalilla, vaan on vastuussa yksinomaan sen järjestelyistä. 

Kansalaisopisto

“Taiteen tekeminen on terapeuttista”

ENTISEN Järviseudun sairaalan tiloissa Vimpelissä tehdään taidetta. On menossa kolmas päivä nelipäiväisestä kuvataiteen kesäkurssista, joka järjestettiin 3.-6. kesäkuuta. Kurssilla opettajana toimii Sirpa Kataja, joka ohjaa Järvi-Pohjanmaan kansalaisopistossa esimerkiksi Päivämaalarit-ryhmää Vimpelissä. Kesäkurssin hän järjestää nyt ensimmäistä kertaa, mutta samanlainen on suunnitteilla myös ensi vuodelle. 

Alajärven paloasemalle uusi sammutusauto

HELTEISENÄ torstaiaamuna 6. kesäkuuta Alajärven paloasemalla järjestettiin uuden kakkossammutusauton luovutustilaisuus. Pelastuspäällikkö Keijo KangastieEtelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta oli kertomassa auton hankintaprosessista.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.