Paalijärvellä avautui kohtaamispaikka ikäihmisille

Paalijärven tanssilavalla avautui senioreille suunnattu kohtaamispaikka. Kuvassa hankkeen SPR:n Länsi-Suomen piirin projektityöntekijä Eija Niemistö sekä SPR Alajärven ystävänvälittäjä Toini Mertaniemi.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

HANKKEEN Länsi-Suomen piirin projektityöntekijän Eija Niemistön lausui tapahtuman tervehdyssanat, minkä jälkeen vuorossa oli pieni Paalijärven historiikkiosio. Sen jälkeen esiintyi vielä korsukuoro ennen munkkikahveja. Tapahtumassa järjestettiin myös arpajaiset. 

Paalijärven tanssilava valikoitui tapahtumapaikaksi SPR Alajärven ystävänpäiväkahvilassa saadun idean pohjalta. Paikkavalinta osoittautui ilmeisen hyväksi, sillä avajaistapahtumaan oli löytänyt paikalle paljon väkeä. 

 –Tämä tapahtuma ylitti kyllä kaikki odotukset, täällä on varmaan yli 120 henkeä, toteaa piiristä Niemistö iloisesti. 

PAALIJÄRVELLÄ järjestetty kohtaamistapahtuma on ensimmäinen laatuaan Järviseudulla. Samanlainen tapahtuma aiotaan järjestää vielä sekä heinäkuun että elokuun viimeisenä tiistaina molempina kertoina klo 14 alkaen.

–Toivottavasti tämän jälkeen voidaan toimintaa jatkaa Paalijärven koululla, mutta se selviää myöhemmin, Niemistö miettii.

Ohjelma tapahtumissa on hyvin vapaamuotoista ja muotoutuu kävijöiden toiveiden mukaan. Ohjelmaan kuuluu myös tietoiskuja, jotka voivat sisältää digitaitojen, kuten älypuhelimen käytön opettelua, turvallisuusasioita ja muita teemoja, jotka kuuluvat SPR:n toimintaa. Myös kulttuuri piristää Niemistön mukaan aina mieltä.

 –Ja yhdessäolo, rupattelu toisten ihmisten kanssa on ihan parasta, Niemistö toteaa, –Kaikki tarvitsevat tätä, eikä se vaadi paljon, kun tässä kahvia keitetään ja kysellään kuulumisia.

Ystävätoimintaa halutaan laajentaa myös sivukylille

SPR:n Alajärven ystävätoiminnassa on mukana 15 henkeä, joista noin kymmenkunta on aktiivisia jäseniä. Heistä jokaisella on 1-3 henkilökohtaista ystävää, joiden luona he käyvät sopimuksen mukaan esimerkiksi juttelu-, lenkki tai asiointikaverina. Ystävätoimintaa voidaan tehdä myös laitoksissa ja ryhminä. Järjestetään esimerkiksi leivonta-, käsityö- ja lauluvierailuja.

 –Emme hoida palveluja, esimerkiksi siivoa tai anna lääkkeitä, enemmän tämä on tällaista juttelua ja henkistä tukea, kertoo SPR Alajärven ystävänvälittäjänä toimiva Toini Mertaniemi.

Ystävätoimintaan voi lähteä mukaan käymällä SPR:n ystäväkurssin, jolla käydään läpi muun muassa SPR:n periaatteita. Koulutuksia järjestää SPR:n Länsi-Suomen piiri tarpeen mukaan. Erityisesti nuoria ja miehiä toiminnassa on mukana Alajärvellä vähän. 

 –Jos haluaa mukaan ystävätoimintaan tai tarvitsee ystävää, voi ottaa yhteyttä SPR:ään, Mertaniemi kertoo.

Jatkossa ystävävälitystoiminta siirtyy nettiin. Sekä SPR:n jäsen että SPR:läisistä ystävää itselleen etsivä voivat täyttää hakemuksen netissä ja tietokone yhdistää parhaiten yhteensopivat parit.

 –Tämä on tietysti Alajärven tapaisilla pienemmillä paikkakunnilla vähän huonosti käytössä, koska täällä ei hakemuksia tule niin paljon, Mertaniemi huomauttaa.

SPR:n tavoitteena on Kohdataan kylillä ja keskuksissa -hankkeen myötä löytää ystävätoiminnan vetäjiä myös sivukylille. Koska toiminta on vapaaehtoista, eikä siitä makseta, voivat pitkät ajomatkat keskustassa asuville vapaaehtoisille olla ongelma.

–Innolla odotetaan, mitä tämä tuo tullessaan, Mertaniemi tiivistää.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.