Uusi seurakuntatalo kirkon viereen

Kirkkovaltuusto keskeytti kokouksensa ja kävi katsomassa seurakuntatalon paikkaa ennen päätöksentekoa.

Julkaistu:

Aihe:

TORSTAINA kokoontui Lappajärven seurakunnan kirkkovaltuusto. Se päätti, että uusi seurakuntatalo rakennetaan kirkon lähelle rantaan.

Kirkkovaltuusto teki jo vuoden 2017 joulukuussa päätöksen, että seurakunta rakennuttaa uuden, nykyistä pienemmän seurakuntatalon. Silloin paikaksi valittiin nykyisen seurakuntatalon tontti.

Sijaintia ruvettiin kuitenkin miettimään uudelleen sen jälkeen, kun kauden 20192022 kirkkovaltuusto oli aloittanut tammikuussa. Uutta sijaintia perusteltiin muun muassa sillä, että lyhemmän matkan ansiosta vanhusten olisi helpompi siirtyä kirkosta seurakuntatalolle.

Seurakuntatalo aiotaan rakennuttaa järvenrantaan asti ulottuvalle peltosaralle, jonka seurakunta omistaa kirkon ja hautausmaan länsipuolelta. Alueesta suurin osa on leikattu nurmikoksi ja päällystetty pysäköintialueeksi.

Kokouksessa kaikki asiat päätettiin yksimielisesti, vaikka sijainnista tehtiin vastaehdotus. Ilman kannatuspuheenvuoroa se ei johtanut äänestykseen.

KIRKKONIEMEN koko kärki on varattu YK-merkinnällä kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialueeksi Kirkonseudun rakennuskaavassa, nykyisessä asemakaavassa. Rakennussuojelualuetta tarkoittava sr-1-merkintä koskee vain kirkkoa ja hautausmaata.

Peltosarka oli hautausmaan käyttösuunnitelmassa varattu laajennukselle.

Kirkkovaltuutettujen käymässä keskustelussa arvioitiin, että nykyiseltä hautausmaalta vapautuu riittävästi hautapaikkoja. Syinä mainittiin tuhkauksen yleistyminen ja hoitamattomien hautapaikkojen ottaminen uudelleen käyttöön. Lisäksi tuli esille, että hautausmaata voitaisiin laajentaa nykyisen seurakuntatalon tontille.

Tässä vaiheessa ei päätetty, mitä aikanaan tapahtuu vanhan seurakuntatalon tontille ja rakennukselle.

SEURAKUNTATALO valmistui vuonna 1971 ja sitä laajennettiin myöhemmin. Uusi tarvitaan, koska nykyisessä kasvaa aktinobakteereja, joiden esiintymiä kutsutaan kansanomaisemmin sädesieneksi.

Ongelmia löytyi etenkin rakennuksen kerhosiivestä. Fellmannintien puoleisessa siivessä ongelmakohtana on kanttorin työhuone, joka aikoinaan remontoitiin autotallista.

–Keskiosan seurakuntasalia keittiöineen ja vessoineen käytetään normaalisti, mutta rakennuksen siivissä todetut sisäilmaongelmat tietysti hankaloittavat elämää. Uusiin tiloihin halutaan päästä mahdollisimman nopeasti, sanoo kirkkoherra Zacharias Onditi.

–Tavoitteena on, että uuteen seurakuntataloon tulisivat tilat myös kerho- ja nuorisotoimintaa varten.

Talouspäällikkö Mari Heijari kertoo, että alustavasti tilaa tarvittaisiin 350–400 neliötä, kun nykyisessä on 600 neliötä.

–Investointi olisi suuruusluokaltaan miljoona euroa.

Summa on selvästi pienentynyt joulukuusta 2017, jolloin arvioitiin, että investoinnin hinnaksi saattaisi tulla arvonlisäveroineen lähes kaksi miljoonaa euroa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.