Tulivuorikeskuksessa vireillä paljon uutta

Yläkerran näyttelytilassa on näytillä satoja eri kivilajeja sekä niistä hiottuja korukiviä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Tulivuorikeskuksen sesonki kestää toukokuusta elokuun loppupuolelle ja silloin se on auki päivittäin. Kesällä vierailijoita tulee Risto Saarelan mukaan ympäri Suomen ja myös ulkomailta. Keskuksessa käy sekä yksittäisiä vierailijoita että ryhmiä. Yksittäiset kävijät voivat kiertää näyttelyt omaan tahtiin, mutta ryhmien kannattaa tehdä varaus etukäteen. 

KESKUKSEN kahvio ja yläkerran kivinäyttelytila on remontoitu viime syksyn ja talven aikana. Kahvilassa remontti on jo valmis, näyttelytila sen sijaan on vielä viimeistelyvaiheessa, mutta sinne pääsee nyt jo kiertämään. Tulivuoripuolellekin on suunnitteilla pintaremontti syksylle ja jotain uuttakin saattaa olla luvassa.

 –Se on vähän niin, että kun yhtä paikkaa alkaa remontoimaan, niin huomaa monta muutakin kohtaa, jotka pitäisi uusia, Saarela nauraa.

JATKAMME matkaa näyttelyn puolelle. Saarela esittelee jo tehtyjä uudistuksia sekä kertoo niistä, jotka ovat vielä tulossa. Aiemmin avonaisena näyttelysalina toiminut tila on nyt jaettu väliseinien avulla kierrokseksi museon ympäri ja samalla ovat vaihtuneet myös vitriinien paikat.

 –Väliseinien avulla pystyy keskittymään paremmin yhteen vitriiniin kerrallaan, Saarela kertoo uudistuksen taustasta, 

–Kun täällä näyttelytilassa on pimeää, niin myös valoilla pystyy tekemään paljon. Tarkoituksena olisi, että se hätkähdyttäisi.

Lähes kaikki näyttelyesineet ovat jo paikoillaan, mutta näytteille on tulossa vielä esimerkiksi fluerisoivia, UV-valossa hohtavia kiviä. Hohteen värin perusteella kivistä pystyy päättelemään niiden sisältämän mineraalin. Myös mereneläviä, kuten simpukoiden kuoria, ja fossiileita ollaan hankkimassa.

–Pitää kysyä myös, mitä yliopistojen näyttelyistä olisi mahdollista saada tänne lainaksi, Saarela pohtii.

Mainos

Remontin yhteydessä on näyttelyyn hankittu myös uusia esineitä. Kierroksella voi esimerkiksi ottaa itsestään kuvan ”kaivoksessa” ja ihastella aidon kokoista ja näköistä tyrannosaurus rexin kalloa.

–Tuon tilasimme tänne Kiinasta, mutta ei se tietenkään ole aito, vaan jäljennös. Aito olisi maksanut vähintään miljoonan, Saarela kertoo, 

–Aitoa dinosauruksen kivettynyttä luuta ja ulostetta meillä on kuitenkin näytillä.

NÄIDEN uudistusten lisäksi olisi Saarelalla vielä toiveissa saada näyttelyyn lisää tietoa esimerkiksi kaivostoiminnasta:

–Suomessa on paljon kaivoksia ja lisää tulossa. Olisi hyvä, etteivät ihmiset olisi kysymysloukussa siinä, että mitä kaivos tarvitsee, sen haittatekijät ja niin edelleen. Maailma ei kuitenkaan pyöri ilman kaivostoimintaa. 

Maailmassa tapahtuu koko ajan paljon ja siksi Saarelan mukaan olisikin tärkeää jakaa ihmisille luotettavaa tietoa:

–Ihmisellä on kuitenkin aina uteliaisuus perimmäisenä ajatuksena.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.