URKUJEN soitto oli vimpeliläisjuuriselle Ulla-Maija Hölsömäelle nuoruuden unelma. –Urkujen ääni on suurin syy, miksi soittaminen kiehtoo. Ääntä voi hakea ja muunnella eri tavalla kuin pianossa. Soittaminen on myös kokonaisvaltaista, kun jalatkin ovat mukana, ja soittamiseen täytyy keskittyä täysin, hän kuvailee urkujen viehätystä.
Elämä vei kuitenkin muille urille, ja paluu urkujen ääreen tapahtui eläkeiässä. Hän on harjoitellut urkujen soittoa vuoden verran Lohjalla Virkkalan kirkossa ja konsertoi siellä 10. elokuuta. Lähes sama ohjelmisto Bachin tuotannosta kuullaan hyväntekeväisyyskonsertissa Vimpelin kirkossa lauantaina 31. elokuuta kello 14.
Kauno ja Impi Uusipaikka, Hölsömäen vanhemmat, pitivät Lakaniemessä kyläkauppaa, kunnes perhe muutti Lapualle Ulla-Maijan ollessa viiden vuoden ikäinen. Lakaniemellä on ollut tärkeä rooli hänen elämässään siitä saakka. Sinne on tultu mummolaan ja mökkeilemään aina kuin se on ollut mahdollista. Rakkaat rantamaisemat ympäröivät häntä myös tauluina Lohjan-kodin seinillä. Tärkeiksi muistoiksi ovat nousseet äidin enon, Eeli Kivisen, soitto ja laulanta, jota Ulla-Maija Hölsömäki kuuli lapsena paljon.
ENSIMMÄISEN kerran Hölsömäki pääsi opiskelemaan urkujen soittoa 1969, kun hän aloitti kanttori-urkurin opinnot Sibelius-Akatemiassa. Taustalla oli pitkä rupeama pianotunteja.
–Koulumusiikkiosaston johtajan, Ellen Urhon mielestä kaikkien kirkkomuusikkojen tuli käydä myös koulumusiikkiosasto, koska he kuitenkin opettavat. Niin minäkin tein ja musiikin opettamisesta tuli elämäntyöni. Opintojen jälkeen pääsin erikoistumisalani pariin, pitämään musiikkileikkikoulua Lohjan Musiikkiopistossa. Pidin myös pianotunteja ja musiikin teoriaa. Se oli melko yksinäistä työtä, ja nuorimmaiseni mentyä kouluun siirryin Anttilan koulun ja Lohjan Yhteislyseon lukion musiikinopettajaksi.
Työ oli raskasta mutta antoisaa. Etenkin juhlat olivat työläitä, kun kahdessa koulussa niitä riitti ja kaikkeen tarvittiin musiikkia. Urkujen soitto jäi työvuosina lähinnä häihin ja hautajaisiin.
–Kirkkohartauksissa soitin aina urkuja, jos mahdollista, mutta muuten harjoitusmahdollisuuksia ei juuri ollut. Ehkä olisin jatkanut urkuopintoja, ellei opettajani Pentti Soinne olisi menehtynyt. Jos olisin ryhtynyt urkuriksi, olisin elänyt aivan erilaisen maailman. Ehkä nyt olen säilynyt nuorekkaampana, kun olen työskennellyt lasten ja nuorten kanssa, hän toteaa naurahtaen.
KUN Hölsömäki jäi eläkkeelle 2014, alkoi mielessä kyteä ajatus, ”Jos kerran hän toisillekin soittaa näin saa”. –Yksi kannustin tähän oli Lohjan Yhteislyseon lukiossa tehty Ekokoulu Haitiin-keräys. Silloin kollegat saivat minut ylipuhutuksi pitämään pianokonsertin. Kolme vuotta kestänyt keräys tuotti pienistä puroista yli 100 000 euroa ja ekokoulu valmistui 2014.
Harjoitellessaan pyöreässä kirkossa hän on ihaillut ikkunoista näkyviä sankarihautoja ja joen suihkulähdettä. –Tunnen itseni etuoikeutetuksi saadessani soittaa täällä.
Koska urut ovat pneumaattiset ja erilaiset kuin mihin hän on tottunut, hän koki parhaimmaksi jättää Bachin F-duuri Preludin ja soittaa sen tilalla Príere à Notre Damin, joka on kaunis ja ajankohtainen sävellys.
Alun perin konsertin piti olla kello 16, mutta sitä aikaistettiin kahdella tunnilla Vedon pelin vuoksi, että parkkipaikkoja riittäisi myös kirkkoon tuleville.
Lapuan seurakunnan tyttökerhossa Hölsömäki haaveili lähetystyöntekijän työstä. Nyt konsertin tuotto lahjoitetaan lähetystyölle.
