Alajärven nuorisovaltuustoon kaivataan täydennystä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Nuorisovaltuustoon etsitään uusia jäseniä. 12-paikkaisen NuVan jäsenistä puolet luopuu jäsenyydestään paikkakunnalta muuton vuoksi, kertoi nuorisovaltuuston vastaava ohjaaja Oskari Viitakangas.

Hakemukseksi riittää nimi ja ikä. Kiinnostuksen voi ilmoittaa Viitakankaalle 27. syyskuuta mennessä. Nuorisovaltuusto järjestää nuorille suunnattuja tapahtumia ja reissuja sekä toimii nuorten äänenä kaupungin luottamuselimissä.

Mainos

VAPAA-AIKATOIMEN ohjaaja Jere Vähäsarja on ideoinut Nuorisovintin tilatoimikunnan, jossa on kerrallaan neljä jäsentä kahden kuukauden ajan ideoimassa tilojen käyttöä ja toimintaa. Viimeksi pidetyssä tapaamisessa nousi esille ehdotuksia esimerkiksi K16-ajasta, askartelutoiminnasta ja diskosta, joka onkin toteutumassa. Kaiken kaikkiaan Vähäsarja näkee vaihtuvien ”neuvonantajien” ideat tärkeinä: muutos on aina hyvästä.

–Tilatoimikuntaan kuulumisesta saa pienen palkkion. Jos on kiinnostunut vaikuttamaan toimintaan, voi ilmoittautua minulle.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.