Toimia tehty osaavan työvoiman saamiseksi

Julkaistu:

Aihe:

Osaavan työvoiman saatavuudesta on käyty aktiivista keskustelua viimeisten vuosien aikana. Talouden kasvu on lisännyt työvoiman kysyntää ja rekrytointiongelmat ovat kasvaneet alueilla merkittävästi. Suoranaista työvoimapulaa esiintyy jo monilla toimialoilla ja ammateissa. Etelä-Pohjanmaalla on ollut pitkään maan toiseksi alhaisin työttömyysaste. Kokonaan työttömänä olleiden määrä on ajoittain painunut alle 6000 työttömän, mutta toisaalta nuorten työttömyys on taas korkeampaa kuin maassa keskimäärin. Maakuntamme työllisyysaste on maan korkein, mutta myös yritysten kokemissa rekrytointiongelmissa olemme valtakunnan kärjessä.

Maakunnan kokonaiskuva työllisyydessä on siis tällä hetkellä pääosin myönteinen, sillä työllisyyden kehitys positiiviseen suuntaan on ollut nopeaa. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on laskenut viimeisen kahden vuoden aikana voimakkaasti. Toisaalta maakunta kilpailee jatkossa yhä enemmän työvoimasta, sillä demografinen kehitys ja siihen vaikuttavat ilmiöt esim. kaupungistuminen, ikääntyminen ja syntyvyyden lasku asettavat suuret haasteet työvoiman riittävyydelle. Varsinkin maakunnan reuna-alueet tulevat kärsimään työvoiman riittävyydestä, koska etenkin nuorten muuttoliike suuntautuu alueelta pois, mikä kiihdyttää väestörakenteen vinoutumista ja työvoiman määrän laskua.

Laaja koulutustarjonta ja ulkoimaisen työvoiman hyödyntäminen ratkaisukeinoiksi

Työvoimapulan ja rekrytointiongelmien ratkaisuksi tarjotaan yleisesti osaamisen kehittämistä ja laajaa koulutustarjontaa. Tämä tulee varmaan jatkossa olemaan yksi keskeisistä keinoista vaikuttaa kehitykseen. Toinen ratkaisukeino liittyy ulkomaiseen työvoimaan ja työperäisen maahanmuuton lisäämiseen. Tämä keino on vielä Etelä-Pohjanmaalla lähes käyttämättä, sillä ulkomaalaisten osuus väestöstä on maan alhaisin. Osaamisen kehittäminen ja työperäisen maahanmuuton lisääminen edellyttävät maakunnan sisällä yhteistä tahtotilaa ja strategista toteutusta. Julkisen- ja yksityissektorin tulee työskennellä yhdessä näiden asioiden eteenpäin viemiseksi.

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto ovat osaltaan edistäneet käytettävissä olevilla toimenpiteillään ja resursseillaan osaavan työvoiman saatavuutta ja työmarkkinoiden toimivuutta. ELY-keskus ja TE-toimisto haastavat nyt maakunnan kaikki toimijat mukaan tähän yhteiseen ponnistukseen, jotta maakunta pysyy elinvoimaisena toimintaympäristönä ja houkuttelevana asuinympäristönä. Ohessa olevaan diaesitykseen on koottu tiivistetysti niitä toimenpiteitä, joilla ELY-keskus ja TE-toimisto ovat vaikuttaneet osaavan työvoiman riittävyyteen viime vuonna. Olkoon tämä keskustelun avaus kasvavalle yhteistyölle ja jatkotoimenpiteille.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.