12 syyskuun, 2019

Geopark

Järviseudun kuntien täytyy yhdistää voimansa brändätäkseen itseään matkailijoille

Sari Kujala ja Elina Järvinen toivat Evijärvelle viime keskiviikkona terveiset Rokualta. Se on Suomen ainoa Unesco Global Geopark -statuksen saanut paikka.
Rokua-brändin alla ovat Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat. Pienet kunnat yhdistivät voimansa nähtyään, että matkailu voisi auttaa niitä selviytymään. Ne eivät käytä rahaa itsensä epätoivoiseen markkinointiin, vaan ainoastaan yhteiseen Rokua-brändiin.

Kortesjärveläislähtöinen Milla Uitto päättää, miltä teatterissa ja televisiossa näyttää

Teatteri Lapuan näyttämöllä tulee lauantaina ensi-iltaan komediallinen monologi Kahvi mustana, kiitos! Näytelmän lavastus- ja pukusuunnittelussa ja tarpeistonvalmistajana työskentelee kortesjärveläislähtöinen Milla Uitto. Tampereella vaikuttavan rekvisitöörin kädenjälkeä voi nähdä myös television puolella, kuten viime vuonna päättyneessä Uudessa päivässä ja komediasarjoissa Pirjo ja Kellot soi.

Paalijärven kyläelokuva saa ensi-iltansa lauantaina

NUORUUDENYSTÄVYSTEN tarinointi sen aikaisessa kokoontumispaikassa, Unelan talossa Paalijärvellä, kasvoi elokuvaprojektiksi. Lähes kahden vuoden työ huipentuu, kun 45-minuuttinen Kipinöitä Unelan takasta saa ensi-iltansa 14. syyskuuta kello 16 Paalijärven tanssilavalla.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.