Kortesjärven koulukyydityksissä vanhempien mielestä yhä ongelmia

Julkaistu:
Aihe:

KORTESJÄRVELÄISLASTEN vanhemmista osa kertoo koulukuljetusten parantuneen keväästä. Kyydit aiheuttavat silti yhä päänvaivaa monin tavoin.

Alla on vanhempien listaamia epäkohtia. Niihin vastaa kaupungin koulukuljetuksia järjestelevä Tuija Kallionpää.

Vanhempien mielestä esimerkiksi paluukyydeistä on epäselvyyttä. Heidän mukaansa linja-autot saattavat lähteä lentosotakoulun pihasta oppilaiden ollessa vielä oppitunnilla.

–Tämä on ollut yksittäistapaus, Kallionpää kommentoi. –Siitä on oltu yhteydessä liikennöitsijään. Tilanne on korjaantunut. Huomioitavaa on, että oppilaat ehtivät kouluautoon.

Vanhemmat väittävät myös, että kuljettajat siirtelevät lapsia linja-autosta toiseen, mutta lapset joutuvat silti ”vääriin” autoihin, jotka kiertävät pidemmän lenkin. Sen seurauksena koululla oleva jatkokyyditys joutuu odottamaan lapsia ja matka-aika venyy.

–Nämä ovat olleet yksittäistapauksia lukukauden alkupuolella. Kuljettajat ovat oppineet tuntemaan oppilaat ja osaavat heti ohjeistaa oppilaat oikeisiin autoihin, Kallionpää sanoo. –Lisäksi nyt yhdessä autossa lukee Purmojärvi ja toisessa Manninen, jolloin oppilaat osaavat nousta oikeisiin autoihin, varsinkin pienimmät oppilaat nousevat tunnollisesti oikeaan autoon.

Eskarilaisten päivä saattaa matka-aikoineen olla aamukahdeksasta yli kahteen. Autossa istumisen määrä huolettaa vanhempia.

–Ensimmäinen eskari Porkholmasta tulee kyytiin kello 8.20. Auto on koululla kello 9. Iltapäivällä auto lähtee koululta 13.45, jolloin viimeinenkin oppilas Porkholman suunnassa on kotona viimeistään kello 14.05, Kallionpää luettelee. –Purmojärveltä ensimmäinen eskari tulee kyytiin kello 8.10. Molemmat autot Purmojärven suunnasta ovat koululla kello 8.40. Iltapäivällä autot lähtevät koulun pihasta Purmojärven suuntaan kello 13.45. Viimeinen eskari on kotona Palojärvellä kello 14 ja Palokankaalla kello 14.10.

–Eskariopetus järjestetään päivittäin yhtenäiskoululla korjatuissa eskaritiloissa kello 9.15–13.15. Kuljetuksessa olevat eskarit odottavat valvotusti aamulla koulun alkua ja iltapäivällä kuljetusta, hän lisää. –Yhdelläkään Kortesjärven eskarilla ei voida katsoa, että autossa istuminen olisi kohtuutonta.

Osassa linja-autoja on myös heidän mukaansa puutteellinen ilmastointi tai ilmanvaihto, ja matkoilla ilmenee käytöshäiriöitä.

–Yhdestä autosta on tullut yksittäisiä valituksia kevättalvisin, kun aurinko alkaa lämmittää.  Asiasta on oltu yhteydessä liikennöitsijään.

Koulumatkojen pituudelle tehty mitä pystytään

KOULUMATKOJEN pituudelle on Tuija Kallionpään mielestä tehty se, mitä pystytään.

Ensinnäkin linja-autojen määrää on lisätty.

–Esimerkiksi Purmojärven suuntaan, josta on pitkä matka kanta-Kauhavalle, on laitettu yksi lisäauto, joka hakee osan lapsista kyytiin ihan heidän kotipihastaan asti.

Sen lisäksi reitteihin on tehty muutoksia.

–Veljekset Lahden auto kerää aamuisin oppilaat Porkholmasta, Tuhkasaaresta ja Fräntilästä ja odottaa heidän kanssaan niin sanotulla Kujanpään levikkeellä Rintalan koulun ja Kortesjärven keskustan välimaastossa, kunnes tulee Mantelan auto, joka on kerännyt oppilaita kyytiin keskustasta ja Purmojärveltä. Oppilaat vaihtavat siinä levikkeellä toiseen autoon ja jatkavat siitä kohti Kauhavaa. Ja iltapäivällä kello 15 on samalla tavalla vaihto toiseen autoon, joka jatkaa Porkholmaan. Iltapäivän kello 13.15 kuljetus hoidetaan kolmella autolla.

Hän laskee, että esimerkiksi Purmojärveltä linja-auto kulkee Kortesjärven yhtenäiskoululle 30 minuutissa. Kortesjärven ja Kauhavan väliin menee 20–25 minuuttia per suunta. Iltapäivällä purmojärveläisillä voi mennä korkeintaan puoli tuntia Kortesjärven keskustasta takaisin kotiin.

–Aikamoinen taikuri saa olla, jos vielä paremmaksi tästä saa tämän tilanteen. Silloin pitää löytyä lisää rahaa, jolla kuljetettaisiin yksittäisiä lapsia omilla autoillaan, ja se ei ole realistista.

Kallionpää toteaa, että keväällä oli melkoinen shokki, kun muutaman päivän varoitusajalla ilmoitettiin, että kaikki oppilaat pitää siirtää Kauhavalle. Silti silloinkaan kenelläkään ei ylittynyt lakisääteinen matka-aika: alle 13-vuotiailla korkeintaan kaksi ja puoli tuntia päivässä ja 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

–Haasteellisimmissa paikoissa sovittiin, että vanhemmat kuljettivat lapsensa keskustaan, ja heille maksettiin siitä korvaus. Silloin pitkänmatkalaisten ei tarvinnut kiertää koko lenkkiä, jolloin heillä olisi ylittynyt nuo lakisääteiset ajat. Jouduttiin myös tiivistämään koulupäiviä välitunteja lyhentämällä. Se viimeinen kuukausi oli poikkeustilanne.

KORTESJÄRVELÄISTEN koulumatkat ovat jo vuosia, siis ennen Kauhavalle evakkoon lähtöä, sisältäneet paljon odottelua. Oppilaat on tuotu koulun pihaan jopa 40–45 minuuttia ennen koulupäivän alkua.

–Siinä on julkinen Härmän liikenteen linja, jonka kyydissä tulee osa oppilaista, Pirttisen- ja Alarannanteiltä ja Mannisentieltä tulevat. Auto on Kortesjärven koululla 8.10 tai 8.15. Siihen asiaan on kyllä jo tehty muutoksia sen verran, mitä liikennöitsijä on pystynyt joustamaan, Kallionpää sanoo. –Tänä vuonna linja ei aja ollenkaan näiden muutosten takia, mutta silloinkin kun se ajaa, lapset eivät odota omin neuvoin pihalla, vaan heille järjestetään valvottu tila. Yleensä 0.–2.-luokkalaiset ovat aamu- ja iltapäivätoiminnan tiloissa muiden lasten kanssa.

–Meillä on haastava maaseutukaupunki, ja pitkät välimatkat, ja kun monen koulun kyytiajat yritetään nivoa yhteen, silloin aina ikävä kyllä joillekin tulee vähän pidempi koulumatka-aika. Mutta se voi tasaantua taas iltapäivästä, heillä voi olla iltapäivällä lyhyempi matka-aika kuin aamulla.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti