Virkistävä päivätoiminta on uusi palvelu ikäihmisille

Kaupinkartanon Mäntykodin väki sai esimakua 4. marraskuuta käynnistyvästä virkistävästä päivätoiminnasta Minna Perkkiön ja Maarit Tuovilan johdolla. Tarmo Rannisto lauloi.

Julkaistu:

Aihe:

–Uskon, että tämä on myös tärkeä henkireikä omaishoitajille. Tarkoitus on, että tulosta ilmoitetaan hyvissä ajoin etukäteen, päivää, paria ennen, että vetäjät tietävät varautua.

–Kuitenkin, jos omaishoitajalle tulee jotakin äkillistä, joustamme, ohjaajana aloittava Maarit Tuovila totesi. –Ajassa on hieman jouston varaa, jos omainen joutuu lähteä aamusta vaikka sairaalakäynnille, lisäsi hänen työtoverinsa Minna Perkkiö.

–Tämä on kuin päivähoitoa vanhuksille. Tällainen palvelu täältä on puuttunut, sanoi Tuovila.

Virkistävään päivätoimintaan voi tulla myös osaksi päivää. Ruokailun ja kahvin hinta on 14,10 euroa päivältä. Ryhmään mahtuu ainakin 15–20 henkilöä tulijoiden kunnosta riippuen.

OHJELMASSA on aamuisin jutustelua, tuolijumppaa, pelejä ja leikkejä, lounaan jälkeen muistoja ja muistia -osio, musiikkia, ulkoilua ja laulua, ja kahvin jälkeen lukupiiri. Karaokeakin on tarkoitus laulaa, kunhan sopivia levyjä saadaan hankittua. Toiminta muovautuu toiveiden mukaan.

Mainos

Perusturva järjestää kuntouttavaa päivätoimintaa maanantaista keskiviikkoon Kultakämmenessä ja torstaista perjantaihin Toimelassa. Siihen osallistuu Vimpelissä noin 30 ja Alajärvellä 35 henkilöä viikoittain. –Tässä pääpaino on toinen, teemme täällä pientä jumppaa. Voi myös istua keinutuolissa ja jutella, jos ei halua osallistua.

Kun on päästy alkuun, on tarkoitus järjestää nimikilpailu, jossa virkistävään päivätoimintaan osallistuvat saavat itse ehdottaa toiminnalle nimeä.

AJATUS omana toimintana järjestettävästä virkistävästä päivätoiminnasta kolkutteli Ylilahden mielessä jo viime vuonna, mutta se pääsee alkamaan tekijöiden löydyttyä oman henkilökunnan joukosta. –Kävi tuuri, kun näin reippaat ja erittäin innokkaat ihmiset ilmoittautuivat tähän työhön, hän kehui Tuovilaa ja Perkkiötä.

Perusturva on vuokrannut Kaupinkartanon tilat Järviseudun Vanhustenpalveluyhdistykseltä. –On hyvä, että saadaan nämä hienot tilat hyödynnettyä paremmin, Ylilahti totesi. –Täällä keittiössä voi vaikka leipoakin, Perkkiö ideoi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.