Lukijan mielipideartikkeli:

Vastine Antti Kurvisen kolumniin

KESKUSTAN eduskuntaryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Antti Kurvinen kauhavalaisena on huomannut ne mittaamattomat luontoarvot ja paikalliset vetovoimatekijät, mitä Lappajärvellä on. Kurvinen lupaa toimia viestinviejänä alueelta maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämiseksi. Kolumnissa nostetaan esille myös asumisviihtyvyys ja luontoarvot. Samoin se, että Niskan monitoimikanavan valmistuminen tukee Lappajärven kunnan kaavoittaman Välijoen loma-asuntotonttien myymistä. 

Kysyn Kurviselta, miten hän näkee teollisen tuulivoima-alueen sijoittumisen vaikutukset valtakunnallisesti arvokkaaseen Lappajärven maisemaan, Välijoen loma-asuntokaavan välittömään läheisyyteen ja alueen asuinympäristön tuhoamiseen ja loma-asuntojen arvon laskemiseen. Monitoimikanavaan on sijoitettu yhteiskunnan rahaa Ylen uutisoinnin perusteella 1,5 miljoonaa euroa, josta Elyn avustus 750 000 ja loput kunnan rahoitusta. 

SIPILÄN hallituksen aikana purettiin normeja. Tämä on aiheuttanut sen, että pienet kunnat voivat kaavoittaa teollista tuulivoimaa maakuntakaavoituksen vastaisesti mihin vain ja tuhota aiemmat olemassa olevat investoinnit niin kuin Lappajärvellä on käymässä. Ympäristönvaikutusta ja kaavoitusta voidaan viedä nopeasti eteenpäin. Kukaan viranomainen ei käytännössä valvo vaan valvonta jää uudistusten myötä kansalaisille. 

Tuulivoima tuntuu olevan keskustalle tärkeämpi kuin vihreille. Hajanaiset ja pienet yksiköt sijoitettuna joka kuntaan tuhoaa luontoa ja maaseutuasumisen ihanuutta mitä Kurvinen kolumnissaan hehkuttaa. On ihmeellistä miten välinpitämättömästi keskustalaiset kansanedustajat alueeltamme suhtautuvat tähän kaavoitusongelmaan.

Keskieurooppalainen pääoma hakee tuottoa suomalaiselta maaseudulta. Kysyn Kurviselta, miten hän ja keskusta aikoo nämä valtakunnan tasolla tuulivoimaa koskettavat ongelmat ratkaista, vai onko keskustan tahtotila tuhota maaseudun asumisympäristö ja luonto? Nyt on hallituksessa hyvä mahdollisuus vaikuttaa siihen, että tuulivoimakaavoituksessa käytetään ainoastaan maakuntakaavaan merkittyjä alueita.

KAUPPALEHTI on uutisoinut useasti saksalaisen tuulivoima-alan ongelmista. Yhtiöt tulevat Suomeen tuhoamaan ympäristöämme, kun kaavoitus on niin helppoa ja se saadaan vietyä kevyesti kunnissa läpi. 

Kauppalehden artikkelin (19.2.) mukaan Suomeen on suunnitteilla 3 400 teollista tuulivoimalaa ja niin ikään Kauppalehden artikkelin (4.11.2019) mukaan Saksassa muhii ympäristökatastrofi, kun tuulivoimaloita ja niiden osia ei pystytä kierrättämään. Artikkelin mukaan Saksan ympäristöviranomaiset ovat hyvin huolestuneita tästä käsiin räjähtävästä ongelmasta. Niin ikään Kauppalehden artikkeli (10.10.2019) kertoo, että tuulivoimateollisuus on Saksassa käytännössä jäissä, ja alalta on poistunut 34 000 työpaikkaa.

Nyt on vaikuttamisen paikka!

Vastausta odottaen…

Jaakko Viinamäki, kesäasukas, paluumuuttaja, Suomen Keskustan jäsen.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.