Lakeuden valtikka Vedolle

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

SUNNUNTAINA Saarikentällä oli luvassa runkosarjan neljäs kohtaaminen Seinäjoen JymyJussien ja Vimpelin Vedon välillä. Paikalliskamppailusta muodostui suoranaiset juoksutalkoot molempien joukkueiden kotiuttaessa etenijöitä vauhdikkaaseen tahtiin. Ennakkoon tasaiseksi ennustettu ottelu päättyi lopulta vimpeliläisten 2–0 voittoon (10–8, 6–4).

Ottelun ensimmäisellä jaksolla Veto pääsi ensimmäisellä tasoittavalla vuorollaan viiden juoksun karkumatkalle. JymyJussit hiipivät kuitenkin kahden juoksun päähän, mutta loppukiri ei kuitenkaan kantanut jakson tasoittamiseen asti.

JYMYJUSSIEN ottelun ykköspalkittu Jukka-Pekka Vainionpää kehui joukkueensa kotiuttamista läpi ottelun, mutta ensimmäisen jakson vuoron loppu jäi jonkin verran harmittamaan. Vimpeliläiset saivat kehuja Vainionpäältä toiminnastaan ulkokentällä.

–Meidän ulkopelimme ei ollut läheskään sillä tasolla, millä se tänään oli kotijoukkueella, Vainionpää tiivistää.

Perttu Ruuska kertoi, että lukkarin tontilla täytyi olla ottelun ajan jatkuvasti varpaillaan. Keskittyminen on tärkeässä roolissa JymyJusseja vastaan pelatessa.

–He ovat vaarallinen porukka. Missään vaiheessa ei saa nukahtaa. Sisällä pelasimme mielestäni varmaan ottelussa yhtä kauden parhaimmista peleistämme, Ruuska arvioi.

TOISELLA jaksolla Veto oli jatkuvasti kuskin paikalla ensimmäisen vuoroparin onnistumisten jälkeen, mutta JymyJussit pitivät itsensä pelissä mukana tasaisilla peliesityksillään. Jakso kuitenkin päättyi Vedon voittoon kahden juoksun turvin

Vedon pelinjohtaja Markku Hylkilä piti kotijoukkueen suorittamista hyvänä kasvojenpesuna Satakunnassa Pohjanlinnan pesäpallostadionilla koetun häviön jälkeen.

–Vastustajan päästäminen selvän johdon jälkeen vielä peliin mukaan molemmilla jaksoilla oli onneksi vain pelkkä kauneusvirhe. Tänään pystyttiin kentällä niitä asioita tekemään ja näyttämään mistä keskusteltiin Kankaanpää tappion jälkeen, Hylkilä toteaa.

Paikalliskamppailusta kertyneiden pisteiden kautta Veto vankisti asemaansa sarjan kärkinelikossa. Tiistaina Koskenkorvaa vastaan pelatun ottelun jälkeen Veto nähdään seuraavan kerran kotikentällään ensi sunnuntaina. Silloin Veto saa vieraita Kymenlaaksosta, kun sarjan kärkipään tuntumassa majaileva Kouvolan Pallonlyöjät tulee vierailemaan saareen.

Runkosarjaa on jäljellä tiistaina pelatun kamppailun jälkeen viiden ottelun verran. Tämän jälkeen alkavat pudotuspelit sarjan kahdeksan parhaan joukkueen välillä. Ensimmäinen puolivälierä pelataan syyskuun viidentenä päivän.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.