Eteläpohjalaista osaamista Suomen Yrittäjien johtopaikoille

Julkaistu:

Aihe:

Tänään Jyväskylässä pidetyssä Suomen Yrittäjien liittokokouksessa vimpeliläinen Anne Niemi valittiin seuraaviksi kahdeksi vuodeksi Suomen Yrittäjien hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja seinäjokelainen Jyrki Mäkynen ensimmäistä kertaa valitun valtuuston puheenjohtajaksi.

Suomen Yrittäjien ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin tänään Anne Niemi, 56, Vimpelistä. Järjestön puheenjohtajaksi valittiin Petri Salminen Keski-Suomesta sekä toiseksi varapuheenjohtajaksi Jyrki Hakkarainen Varsinais-Suomesta.

Niemi on tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja. Yrittäjänä Niemi toiminut sukunsa omistamassa yrityksessä jo vuodesta 1995. Ensin peruna-alalla ja elintarviketeollisuudessa sekä nyttemmin metalliteollisuuden ja pääomasijoituksen parissa. Tänä vuonna hän perusti tyttärensä kanssa yhteisen yrityksen naisten vaatetusalalle.

Valtuuston puheenjohtajaksi liittokokous valitsi Jyrki Mäkysen, 56, Seinäjoelta.

Vuoden 2019 sääntöuudistuksessa Suomen Yrittäjille perustettiin uusi toimielin, valtuusto, joka valittiin ensimmäisen kerran tämän päivän liittokokouksessa. Valtuuston varapuheenjohtajaksi valittiin Mari Laaksonen Helsingistä.

Mäkynen on toiminut Suomen Yrittäjien puheenjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Mäkysen yritys Oy HM Profiili Ab myy toimistojen ja muiden julkisten tilojen kalustamista ja siihen liittyviä palveluita.

Liittokokouksessa valtuuston jäseniksi valittiin Etelä-Pohjanmaan Yrittäjistä Mariia Harjunheimo Lapualta, Ville Heikkilä Alahärmästä ja Jussi Lehtonen Isostakyröstä.

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien aloite kehittämisrahaston perustamisesta lähetettiin yksimielisesti hallituksen valmisteltavaksi. Rahasto voi tukea aluejärjestöjen ja paikallisyhdistysten hankkeita, joilla kehitetään ja pilotoidaan uusia toimintatapoja koko järjestön käyttöön.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.