Lentopallon huippuottelussa parhaat vastakkain

Tuomo Haavisto ja Janne Mikkonen odottavat innolla Alajärven monitoimihallilla järjestettävää Lentopallon Mestaruusliigan ottelua.

Julkaistu:

Aihe:

Paikallisestikin ottelu on mielenkiintoinen: kentällä ottavat mittaa toisistaan alajärveläislähtöisistä tällä hetkellä pelaavista lentopalloilijoista kaksi kovinta, Akaan Panu Pitkänen ja Savon Tommi Siirilä. Kentällä nähdään myös kauhavalaista lentopallo-osaamista, sillä Aatu Pöllänen kuuluu Akaan kokoonpanoon. Vastakkain on myös monia entisiä ja ehkä tuleviakin maajoukkuepelaajia.

–Täydellä syyllä tulevaa kohtaamista voidaan kutsua suomalaisen lentopalloilun huipputapahtumaksi, luonnehti idean isä, pitkän linjan lentopallomies Janne Mikkonen.

Mikkonen oli perustamassa nykyisen Akaa Volleyn emoseuraa A-Volleyta 1991, ja hänellä on edelleen vahvat yhteydet Akaan lentopallopiireihin. Hän kertoi jo talvella miettineensä, että Alajärven uuteen halliin pitäisi saada joku isompi lentopallotapahtuma, ja esitti ystävälleen Ripalle, Akaa Volleyn managerille Risto Lahdelle, ajatuksen, että Akaa toisi jonkun kotipelinsä Alajärvelle. Kokkolan Tiikereiden kutsumista vastustajaksi pohdittiin aluksi, mutta kun Tommi Siirilän siirto Savoon tuli julki, päätettiin pyytää Savo Volleyta.

–Tutustumiskäynnillä akaalaiset olivat hämmästyneitä, että meillä on täällä tällaiset tilat.

ALAJÄRVEN Ankkureiden lentopallojaosto oli heti ideassa mukana. Akaa vuokraa tilan kaupungilta ja kerää lipputulot, mutta Ankkureille on luvassa tuloja kanttiinista, otteluohjelman, makkaroiden ja arpojen myynnistä. Ne tulevat kokonaisuudessaan nuorten lentopalloharrastajien hyväksi.

–Jos väkeä tulee hyvin, juniorilentopalloilijat saavat osuuden myös lipputuloista, myhäilee lentopallojaoston puheenjohtaja Tuomo Haavisto.

Myös kaupunki innostui tapahtumasta, ja sponsoroi tietyllä tapaa sen järjestämistä, hän kuvaili.

–Tuohan tällainen tapahtuma mainosarvoa kaupungille ja hallille.

Mainos

AKAAN keskitorjuja Panu Pitkänen valittiin Mestaruusliigan lokakuun all stars -miehistöön keskipelaajana. Akaalta maininnan sai myös hakkuri Urpo Sivula. Vastaavasti Savo Volleyn joukkueesta mukana ovat yleispelaaja Malachi Murch ja libero Niklas Breilin. Koko sarjan torjuntapisteissä kärjessä oli Pitkänen, Siirilä toisena (tilanne 5. marraskuuta).

AKAA-VOLLEYN kotipeleissä on tällä kaudella käynyt noin 250 katsojaa. Alajärven monitoimihallille paikkoja on saatavissa 1 260 permannon tuolipaikat mukaan lukien, mutta nykyisissä olosuhteissa kapasiteetista voidaan käyttää puolet. Lippuja on myynnissä 700, joista osa on vip-lippuja. Ottelua ei televisioida, joten sen voi nähdä ainoastaan paikan päällä.

–Voimme toteuttaa täällä turvallisen tapahtuman, Mikkonen toteaa. –Yleisölle saadaan loosheja, joilla turvaetäisyydet voidaan taata, sisäänkäyntejä ja kahvilatiloja on useita. Tilaisuudessa käytetään kasvomaskeja, ja niitä on saatavilla myös täältä. Paikalle tullaan vain terveenä.

Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt Mikkosen mukaan hyvin. Lippuja myy Euronics Japo ja vip-lippuja saa myös Mikkoselta sekä Haavistolta. Koska ottelu on Akaan kotipeli, voimassa ovat heidän pääsylippuhintansa. Alle 12-vuotiaat pääsevät otteluun ilmaiseksi, mikäli lippuja on jäljellä.

ANKKUREIDEN lentopallojoukkueet kilpailevat harrastajista muiden talvilajien kanssa. Joukkueita on kymmenkunta ja niissä pelaa noin sata harrastajaa. Seuran kasvateista kaksi pelaa liigaa myös naisten puolella. Tällä hetkellä Ankkureiden naisten joukkue pelaa kakkossarjaa.

–Toivottavasti tapahtuma lisää kiinnostusta ja innostusta lentopallon harrastamiseen, Haavisto totesi.

–Olosuhteet ovat Alajärvellä parantuneet hurjasti, kiitos siitä kaupungille. Toivonkin että mahdollisimman moni nuori pystyisi harrastamaan montaa eri lajia se tukee jatkossa uravalintaa sekä kehittää eri ominaisuuksia joita tarvitaan uran edetessä.

Lentopallojuniorit saavat tulla katsomaan Akaan harjoituksia monitoimihallin yläparvelta perjantaina 20. marraskuuta kello 18.30.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.