Pohjanmaan kirjailijat julkaisi ensimmäisen katalogin

Julkaisukatalogi on kirja-alalle vakiintunut toimintatapa, jolla kustantamot tiedottavat alan toimijoita ja lukijoita tuoreista julkaisuista.

Alueellisen katalogin tarkoitus on juuri sama: tehostaa kirja-alan sisäistä tiedotusta Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla.

Pohjanmaan kirjailijoiden jäsenet ovat joko Pohjanmaalla syntyneitä, kasvaneita, alueelta poismuuttaneita tai jossain vaiheessa elämäänsä alueelle juurtuneita. Yhdistykseen kuuluu sekä ammattikirjailijoita että harrastajia.

–Oman alueen kirjallisuus kiinnostaa lukijoita ja tiedotusvälineitä, puheenjohtaja Heinonen toteaa. Kustantamot eivät kuitenkaan useinkaan markkinoi juuri alueellisille lukijoille, joten paikallisia teoksia voi olla vaikea löytää. Tähän tarpeeseen halusimme vastata. Alueellamme ilmestyy tällä hetkellä paljon laadukasta kirjallisuutta ja katalogin lanseeraus sopi siinäkin mielessä juuri vuoteen 2020.

Idea alueelliseen julkaisukatalogiin on peräisin Pirkanmaan alueella toimivalta kirjailijayhdistykseltä, Pirkkalaiskirjailijoilta, jotka ovat julkaisseet katalogia muutamien vuosien ajan.

Julkaisukatalogi on avoin kaikille PoKi:n jäsenille, jotka julkaisevat syksyllä 2020 kirjallisen teoksen. Jokainen on saanut ilmoittaa teoksensa mukaan itse. Taitto, tiedotusvälineiden yhteystietojen kerääminen ja julkaisun valmistelu on tehty yhdistyksen hallituksen yhteistyönä.

PoKi:n katalogi suunniteltiin mahdollisimman kevyeksi, joten se valmisteltiin tulostettavaan muotoon.

–Toivomme, että katalogi ilmaantuu lukijoiden nähtäville kirjastoihin ja kirjakauppoihin, puheenjohtaja Heinonen valottaa.

Katalogin on suunniteltu ilmestyvän säännöllisesti, puolivuosittain, kuten alalla on tapana. Seuraava katalogi julkaistaan siis keväällä 2021.

Syksyn 2021 Pohjanmaan Kirjailijoiden julkaisukatalogi löytyy osoitteesta:

https://drive.google.com/file/d/1Q_wKZ1SwBPzH_9ocnD4hpTHiVzxMHQqc/view?usp=sharing

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.