Kortesjärveläisen muistitiedon kerääminen vuosilta 1944–1965 käynnistyy

Julkaistu:

Aihe:

Me sotien jälkeen 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa syntyneet suurten ikäluokkien tytöt ja pojat alamme olla harmaapäisiä muoria ja ukkoja, mutta suurimmalla osalla muisti vielä pelaa, joten nuoruuden muistoja on nyt korkea aika tallentaa, kirjoittaa Matti Joensuu.

Tarpeellisuus tällaiseen on tullut esiin muun muassa sukututkimuksia tehdessä. Useasti on huomattu, etteipäs ollut sitäkään asiaa tullut kysyttyä omilta vanhemmilta, isovanhemmilta tai muiltakaan, silloin kun he vielä elivät ja muistivat asioita. Ettei meidän muistoillemme kävisi samaten, on nyt korkea aika niiden taltioimiseen.

Monet ovat toki keränneet ja tallentaneet suku- ja paikallishistoriaa, muun muassa sukututkijat selvityksissään, Facebookissa on Kortesjärveläiset (entiset ja nykyiset) -sivusto. Jokunen vuosi sitten Kyläluuta vihko kiersi Kortesjärven taloissa, ja aineistovihot ovat nyt kirjastossa.

Luettelonomaisesti tällaisia muisteltavia asioita voisivat olla; isien keskustelut sota-aikojen tapahtumista, muistikuvia ostokupongeista, Amerikan kirjeet ja paketit, millä perhe eli (maatalous, metsätyöt, rakennustyöt, tilapäistyöt ja niin edelleen), lapset pantiin varhain töihin (mitä ja paljonko), lapsuuden leikit ja leikkiporukat, tehtiinkö kenties pahuuttakin, uimapaikat, soutelu, kalastaminen, metsäpolut, kouluelämä, opettajat ja heidän persoonallisuutensa, kyliltä kuuluja juttuja, kouluruokailu, urheiluharrastukset ja -välineet, kirjojen luku/lainaus, radion kuuntelu (ei ollut televisiota), kulkeminen (kävellen, pyörällä, hevosella, autolla, linja-autolla), millaisia olivat tiet, juhlapyhät, rippikouluaika, hengellinen toiminta, tanssilavoilla ja seurantaloilla, kruunuhäät, elokuvissa, television tulo, kaupat ja kauppareissut, oliko nuorilla omaa rahaa, pääsiäisvalakiat, nuorisoseura ja muukin yhdistystoiminta, kenties tapeltiinkin, kansakoulusta kansalaiskouluun, keskikouluun, lukioon ja niin edelleen.

Kaikista näistä ja mistä muusta hyvänsä kyseisen ajan tapahtumista voi kirjoittaa ja toimittaa muistelunsa Kortesjärvi-Seuralle. Erityisesti yleistä mielenkiintoa herättäneet asiat. Henkilökohtaisemmat muistelukset kannatta tallentaa ainakin omien jälkeläistensä luettaviksi. Muistelukset voi lähettää Kortesjärvi-Seuran sähköpostiin, osoitteella: kortesjarviseura@gmail.com tai postitse osoitteella: Kortesjärven kirjasto/Kortesjärvi-Seura, Kukkolantie 24, 62420 Kortesjärvi tai viedä kirjastoon seuran sihteerille Päivi Lahdelle. Kuviakin voi lähettää. Kertyneen aineiston pohjalta on Kortesjärvi-Seuran toimesta aikomus aikanaan tehdä yhtenäinen kirja, eräänlainen jatko-osa vuonna 1992 ilmestyneelle Kortesjärven Perinnealbumille.

Matti Joensuu

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.