Joulu avattu

Kunnanjohtaja Mikko Huhtala ja yrittäjien puheenjohtaja Susanna Kohtanen tapasivat ihmisiä joulunavauksessa.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN keskustaan sytytettiin jouluvalot ja ulkotulet perinteiseen tapaan perjantaina iltakuudelta. Joulupukki kuunteli lasten lahjatoiveita ja tontut kiertelivät karkkikorin kanssa. Luntakin oli satanut juuri parahiksi — lumesta pitävien mielestä — joulunavauksen vastaisena yönä.

Kunnan omalla kojulla ihmisiä tavannut kunnanjohtaja Mikko Huhtala tunnustautuu jouluihmiseksi.

–Pienten lasten isälle joulu on ehdoton vuoden ykkösjuttu. Minulle on tärkeää päästä viettämään sitä perhepiirissä ja nauttimaan siitä lasten kanssa, hän sanoi.

Kunnantalolta joulunavaukseen kävellessään hän oli yllättynyt positiivisesti siitä, kuinka tunnelmallinen ilmapiiri keskustaan oli loihdittu. Hän kiitteli myös kuntalaisia siitä, että he ymmärsivät liikkua kohtalaisen väljästi koronarajoitukset huomioiden.

–Ihmiset selvästi kaipaavat tällaisia tilaisuuksia. Toivottavasti ensi vuonna näitä pystytään järjestämään taas enemmän ja normaaliin tapaan.

Yrittäjien puheenjohtaja Susanna Kohtanen puolestaan toivoi, että joululahja- ja muita ostoksia käytäisiin nyt tekemässä lähiseudun liikkeissä. Hän kannusti myös käyttämään esimerkiksi paikallisia ravintolapalveluita.

–Se on nyt erityisen tärkeää, koska yritykset ovat kärsineet korona-aikana.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.