3 joulukuun, 2020

Lappajärven metsänomistajille joululahja: Henna Kivinummi aloittaa neuvojana

Työelämän muutoksista kertoo, että viime vuosina metsäasiantuntijat ovat Lappajärvellä vaihtuneet tiheään. Vuosikymmenten ajan oli totuttu siihen, että palvelua sai aina samoilta parroilta. Kuten eräs seniorimetsänomistaja tiivisti: ”Se olikin pitkä aika, kun toimistossa oli Urpo ja Matti ja puut osti Tauno!”

Moi suomalaiset

Olen koronavirus (tässä onneksi kuvitteellinen)!  Kirjoitan teille kaikille fiiliksiäni tällä hetkellä. Säikähdin jo loppukesästä, että

KauhaValhalla-verkkopelitapahtuma saa jatkoa tammikuussa

Pelitapahtuma KauhaValhalla valtaa jälleen kaupunginkirjaston tilat tammikuun viimeisenä viikonloppuna 29.–31.1.2021. Entisten lisäksi uutena turnauspelinä ensi vuonna on mukana Rocket League, jota voi pelata sekä PC:llä että konsolilla.

Korona

Järvi-Pohjanmaalla ei uusia koronatartuntoja maanantain jälkeen

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu yhteensä 78 koronatartuntaa 14.-3.12.2020 välisenä aikana. Uusia tartuntoja ei ole tullut maanantain jälkeen, joten luku on pysynyt samana viimeiset kaksi päivää. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella karanteeniin asetettujen altistuneiden määrä on laskenut alle 100 henkilöön, koska useiden henkilöiden karanteenion jo päättynyt, tiedottaa pandemiatyöryhmä.

Olen koronavirus (tässä onneksi kuvitteellinen)!  Kirjoitan teille kaikille fiiliksiäni tällä

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.