KJV:n vuoden urheilija on Aida Koivisto

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikot palkitsi vuoden urheilijana hiihtäjä-suunnistaja Aida Koiviston.

Elokuussa Alavudella 15-vuotias evijärveläinen voitti suunnistuksen pitkän matkan aluemestaruuskultaa omassa ikäsarjassaan eli alle 16-vuotiaissa. Sen lisäksi hän sijoittui seitsemänneksi keskimatkalla SM-kisoissa, jotka juostiin Jyväskylän Paljakossa elokuussa.

Hän otti myös hiihdon puolella pariviestin hopeaa omassa ikäluokassaan.

KOIVISTO kertoo olevansa huomionosoituksesta yllättynyt mutta iloinen.

Hänen päälajinsa on ollut hiihto, mutta viime kausi jäi kesken, kun kisoja jouduttiin perumaan korona takia. Yksi toteutumattomista kilpailuista oli se kaikkein tärkein, Hopeasompa eli maastohiihdon SM-kilpailut, joita varten hän oli treenannut.

–Joten ”menestystä” ei tullut valitettavasti viime kaudelta, hän harmittelee.

Suunnistus on yleensä ollut hänelle kakkoslaji, mutta ensi kesänä hän aikoo panostaa siihen enemmän.

Menneenä vuonna myös suunnistuskilpailuja peruttiin kisakauden alussa, ja kilpailemaan päästiin vasta kesäkuun alussa, mutta se ei juurikaan vaikuttanut Koiviston oman kauden sujumiseen.

–Tämä kausi oli suunnistuksesta ihmeellisen hyvä. En ikinä ole panostanut erityisesti suunnistukseen, vaan se on tullut siinä mukana, kun iskä on käynyt iltarasteilla ja niihin olen lähtenyt mukaan. Joten sijoitus SM-keskarilla tuli aivan yllätyksenä: tavoitteet oli 20 joukkoon, ja seitsemäntenä tulin maaliin.

TULEVALLA urheilukaudella hänen päätavoitteensa on jälleen Hopeasompa hiihdon puolelta.

Mainos

–Sieltä 15 parhaan joukkoon, niin olisin todella tyytyväinen. Sekä suunnistuksesta ehjä kisakausi, ettei tulisi sairastumisia tai vammoja. Ja suunnistuksesta myös 15 parhaan joukkoon SM-kisoissa olisi tavoitteeni.

Hän kilpailee myös kotiseuransa Evijärven Urheilijoiden riveissä yleisurheilussa ja erityisesti pitkissä matkoissa, mutta juoksu jäi vähiin menneellä kaudella.

–Uskon, että ensi kaudella panostan enemmän siihenkin, hän pohtii.

KJV:N SUUNNISTUSJAOSTOSTA palkittiin myös Venla Suomela, joka otti AM-hopeaa keskimatkalla 12-vuotiaissa, sekä Helena Hakala, joka otti AM-pronssia printissä 21-vuotiaissa.

Vuoden hiihtäjänä palkittiin Miia Saari ja junnuhiihtäjänä Fanni Äyrä.

Hiihtokauden aikana eteläpohjalaisissa piirinmestaruuskisoissa ylsivät Koiviston lisäksi kolmen parhaan joukkoon myös Miia Saari (13-vuotiaiden tyttöjen kultaa), Mika Kärkkäinen (15-vuotiaiden hopeaa) ja Eveliina Syrjälä (16-vuotiaiden pariviestin hopeaa).

Samalla huomioitiin kaikki KJV:tä piirikunnallisissa hiihtokisoissa edustaneet: Johannes Syrjälä, Kalle Huhdankoski, Elli Äyrä, Fanni Äyrä, Venla Suomela, Vilma Suomela, Mette Korpi ja Aija Koivisto.

JALKAPALLON puolella vuoden futisvanhempi oli Hanne Tyynismaa, ja parhaana kehityspelaajana huomioitiin Jesse Piri. Pistepörssin voitti Tuomo Rintala.

10-vuotiaiden poikien joukkueessa pelasivat Onni Isomäki, Eero Rantala, Leevi Luoma, Elmeri Asuinmaa, Kosti Kari, Eero Asuinmaa, Oskari Tyynismaa, Arttu Tyynismaa, Eero Lindholm, Aatu Lindholma, Eero Taivainen, Erno Kontiainen, Lauri Korkeamäki, Veeti Aromäki, Kasper Porkholm, Joni Koskinen, Lenni Puntola, Kenor Kaiv, Veikko Nieminen ja Toivo Nieminen.

14-vuotiaiden joukkueeseen kuuluivat Miro Ahola, Eetu Niemi, Johannes Paalanen, Veeti Lammi, Onni Puntola, Anton Havinen, Nikolas Rannanpää, Rasmus Aho, Aaro Korkea-aho ja Jonne Lassila.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.