Henkilöstön rokotukset alkoivat sairaanhoitopiirissä

Julkaistu:

Aihe:

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on saanut pienehkön erän COMIRNATY-koronarokotetta. Sairaanhoitopiirin sairaala-apteekkiin on toimitettu ”pizzalaatikollinen” rokotetta, jossa on 975 rokoteannosta. Rokotetta tulee antaa kaksi annosta per henkilö vähintään 21 päivän välein, joten saadusta rokotemäärästä voidaan antaa rokote vajaalle 500 henkilölle.

Rokotuksissa noudatetaan kansallista rokotusjärjestystä, jossa ensin rokotetaan koronapotilaita hoitavien osastojen henkilökunta, teho-osaston henkilökunta, ensihoidossa, päivystyksessä ja näytteenotossa toimiva henkilökunta sekä näytteiden analysointiin osallistuva laboratoriohenkilökunta.

Rokotustilanteen järjestelyt, turvallinen toteuttaminen ja henkilöstöjärjestelyt vaativat suunnittelua, koska esimerkiksi rokotustilanteessa tulee olla mukana useampi henkilö: yksi valmistelee rokotteen, yksi rokottaa ja kolmas kirjaa rokotuksen kansalliseen rokotusrekisteriin. Myös Biontech-Pfizerin rokotteen vaatima, -70 asteen kylmäsäilytys asettaa jonkin verran haasteita logistiikkaan ja rokotusten järjestämiseen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.