Koronatartuntojen määrä Järvi-Pohjanmaalla kasvoi joulun ja uuden vuoden aikaan kahdella

Julkaistu:

Aihe:

Tällä hetkellä alueellamme ei ole karanteeniin tai eristykseen asetettuja henkilöitä, tiedotti vs. peruspalvelujohtaja Jaakko Anttila maanantaina iltapäivällä.

23.12.-3.1. koronanäytteitä otettiin 201 kappaletta, joten näistä näytteistä 1,0 prosenttia osoittautui positiiviseksi kyseisenä ajanjaksona. Viimeisen kahden viikon aikana koronatesteihin on hakeutunut vähemmän henkilöitä kuin aikaisemmin joulukuun aikana. Järvi-Pohjanmaan perusturvan pandemiajohtoryhmä pitää ensisijaisen tärkeänä, että edelleen koronatestiin hakeudutaan nuhaisina tai flunssaoireisina. Joulun aikana ihmiset ovat liikkuneet enemmän, minkä vuoksi riski koronatartunnan saamiselle on kasvanut.

Järvi-Pohjanmaan koronatilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. Joulun ajalla voi olla vielä vaikutusta alueemme koronatilanteeseen. Tämän vuoksi pandemiajohtoryhmä jatkaa aikaisemmin annettujen suosituksia 17.1.2021 asti, jonne ulottuu myös aluehallintoviraston päätös yleisötilaisuuksien rajoittamisesta ja alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin suositukset.

Mainos

Pandemiajohtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 11.1.2021, jolloin myös alueen tilanteesta tiedotetaan seuraavan kerran.

Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin lukiot aloittavat lähiopetuksen 7.1.2021.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.